Päihtynyt autoilija suistui henkilöautollaan tieltä Yli-Iissä perjantai-iltana.
Oulun poliisi sai kello kuuden jälkeen illalla tehtävän Kiimingintielle, missä ilmoituksen mukaan oli henkilöauto suistunut tieltä. Paikalle mennyt partio löysi paikalta auton ja sen kuljettajan.
Poliisin mukaan Yli-Iin suuntaan liikenteessä ollut autoilija oli menettänyt kulkuneuvonsa hallinnan ja suistunut ulos tieltä kulkusuunnassaan tien oikealle puolelle.
Auton kuljettaja puhalsi alkometriin noin kolmen promillen lukemat ja hänet vietiin kiinniotettuna poliisin tiloihin, poliisi kertoo tiedotteessaan.
Autoilijaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.