Asuntomessuille asetetaan suuria odotuksia, Oulun 2025 messuille ”näkyvyyttä ja vetovoimaa”. Porille 2018 oli ”käyntikortti maailmalle”. Kaavoitus, arkkitehtuuri ja rakennustekniikat ovat osa messuja.
Toivatko messut uutta vastuullisuutta asumiseen ja rakentamiseen? Entäs hyvä, kohtuuhintainen asuminen, asumisolojen merkitys ja kestävä kehitys? Hidasteltiinko messujen valmisteluissa, koska monesta kohteesta jouduttiin luopumaan? Vaikutti kävijämääriinkin.
Messuilla korostui taas sisustaminen, pitkine edestakaisin kuljettavine myyntitelttoineen. Vierailija ei päässyt suoraan upealle sillalle ja messualueelle. Syynä tietenkin Suomen Asuntomessujen tuloksen tekeminen tilojen myynnillä näytteilleasettajille.
Kuivasjärvi arvioitiin 1990-luvun lopulla erinomaiseksi asuntomessualueeksi 2005. Koko Kaijonharjun-Linnanmaan suuraluetta päätettiin muutenkin kehittää palveluiltaan ja työpaikoiltaan omavaraisena kaupunginosana. Alueen etuna oli yliopiston ja teknologiakylän läheisyys sekä ympäristön vetovoimatekijät: Kuivas- ja ja Pyykösjärvet sekä laajat retkeilymaastot.
Yliopiston myötä 70-luvulla päätetystä toisesta kaupunkikeskuksesta on asukas- ja työpaikkamäärältään kasvanut kaupungin suurin. Saatavilla oli jopa terveyspalveluja, tosin lakkautettu 2020- luvulla.
Mitä päätettiinkään vuonna 2000? Kuivasrannasta luovuttiin messualueena järven huonon kunnon takia. Päädyttiin Toppilaan. Järven kunnostamista teollisuuden ja muiden valumien takia vaati perustettu asukas-/pienkiinteistöyhdistys jo 1960-luvulla.
Kunnostamisen synkkä historia jatkuu. Valuvista ja pumpattavista pintavesistä huolehtiminen ei ole hallinnassa. Uimarannat eivät ole vieläkään EU-rantoja jne. Mitähän laki sanoo tuollaisista vuosikymmenistä. Maksujakin peritään rakentamattomista tonteista. Kunnostus oli esillä äskettäin Onkijan puiston kaavoituskuulemisessa.
Näkyvää arkkitehtuurin murrosta olisi toivonut vuonna 2025, kuten Oulun Niittyaron messuilla 1976, jolloin tasakattojen rinnalle nousi korkeaharjaisia ”käkikelloja”. Ei näkynyt vaihtoehtoa räystäättömille pientaloille, ei korjausrakentamista.
Vuonna 1976 viereiselle Simpsinkankaalle kaavoitettiin myös yleishyödyllisiä vuokrataloja. Niitä ei tullut vuonna 2005 Toppilaan eikä myöskään 2025.
Kovin kestävää ei ollut isojen kalliiden vähintään 130 neliömetrin asuntojen rakentaminen 2005 eikä huomattavasti pienempien mutta kalliimpien rakentaminen 2025.
Oulun asuntomessuhistoria saa miettimään myös kestävää kaupunkisuunnittelua. Riittääkö, että todetaan vuonna 2025 kuinka ”keskustan siluetti … suistomaisemassa muistuttaa kaupungin ja palveluiden läheisyydestä”, onneksi ilman torin tornia.
Oulun maineikkaan maapolitiikan ja kaavoituksen linjausten rinnalle – asuntomessuillekin - tarvitaan vastuullista, sosiaalisesti kestävää tasapainoista kaupunkisuunnittelua, ohjeita monimuotoisesta asumisesta, yleishyödyllisestä ja perheasuntotuotannosta sekä elinkaari- ja laatuvastuista.
Kalervo Ukkola
kaupunkineuvos, Oulu