
Oululaistaiteilija Veikko Törmäsen Menopaluu-muraalin ensimmäinen osa on julkistettu.
Viisi metriä korkea teos sijoittuu rautatieaseman ympäristöön, Rautatienkadulle nousevien kerrostalojen autohallin julkisivuun.
Muraalista on tehtynä nyt noin 65 metriä. Valmiina abstrakti muraali on noin 130 metriä pitkä. Teoksen työstäminen jatkuu ensi kesänä korttelin rakennustöiden edetessä.
Parhaiten maalausta voi tarkastella Oulun rautatieaseman laiturilta sekä Ouluun saapuvista ja lähtevistä junista.
Törmänen kertookin suunnitelleensa muraalin katsottavaksi hitaasta liikkeestä, jossa katsoja kävelee asemalaiturilla tai istuu hiljakseen liukuvassa junassa.
– Tässä ison neliön sisällä neljä neliötä muuttaa olotilaansa ja värimaailmaansa valkoiselta ja mustalta pohjalta. Myös vuodenajat näkyvät teoksessa. Keskellä teosta on valaistuminen, kuin kesä, Törmänen kertoo tiedotteessa.
Törmänen sai toimeksiannon työstä vuonna 2016.
– Harvoin taiteilijalle osoitetaan näin isoa maalauspohjaa, ja vieläpä keskeiseltä paikalta. Julkistaminen tarjoaa tilaisuuden kritiikille: voidaanko jatkaa näin vai laitetaanko kaikki uusiksi.
Törmäseltä on aiemminkin valmistunut seinäteoksia. Yötäpäivää-teos valmistui VR:n Oulun varikolle vuonna 2013, Ruutuvihko Laanilan koulun ulkoseinään vuonna 2008 ja Elämän kaari -seinämaalaus Oulun tuomiokirkkoon 1997.