Syntyvät mielikuvat jalkapallomaajoukkueemme Huuhkajien ja jääkiekkomaajoukkueemme Leijonien osalta ovat erilaiset. Huuhkajien kaikkinainen imago on liberaalimpi, Leijonien konservatiivisempi. Liikoja kärjistämättä.
Meillä on 2000-luvulla käyty kulttuuripoliittista, merkityksiin liittyvää taistelua Suomen lipusta; ketkä ikään kuin omistavat lipun enemmän kuin toiset. Tähän Huuhkajien ja Leijonien logot suhtautuvat, tai tulevat suhtautuneeksi hieman eri tavoin.
Huuhkajien logo henkii malttia, se on jotenkin kaikki mukaansa kutsuva luonteeltaan. Huuhkajissa suomalaisuus pyrkii laajentumaan. Jääkiekkomaajoukkueen kultainen Leijona-logo on ärhäkämpi. Yhteys kaulalla kannettavaan leijonariipukseen on kiusallisen ilmeinen. Leijonien suomalaisuus on kiteytyneempää ja perinteisempää.
Huuhkajissa pelaavat muun muassa Hradecky, Lod, Kamara, O’Shaugnessy, Schüller ja Lam – mutta myös Pukki, Pohjapalo ja Raitala. Leijonien sukunimien tuttua kuvastoa ovat Aho, Rinne, Heiskanen, Rantanen, Laine ja Puljujärvi – mutta myös Komarov, Lundell ja Sund.
Suosin ja viljelen ajatustani siitä, että urheilu ei varsinaisesti koskaan johda yhteiskunnallisia kulkuja, se pikemminkin vain seurailee niitä. Yhdessä Leijonat ja Huuhkajat ovat melko kattava heijastus Suomesta, suomalaisuudesta.
Tosin jalkapalloilu globaalina kuningaslajina on ollut ottamassa yhteiskunnallisesti aktiivista roolia, mitä tulee ihmisoikeuksiin. Seuraukset ovat olleet sekä hyviä että vähemmän hyviä. Kun Huuhkajat ja Belgian maajoukkue polvistuivat ennen EM-kisaotteluaan Black Lives Matter -hengessä, tärkeä asia edistyi taas pikkuisen, vaikka toisaalta osa yleisöä buuasi.