Rammsteinin keikan päälle vielä annos MM-lätkää – oululainen Juuso Männikkö nautti nelikymppisistään Tampereella, mutta myönsi lippuhintojen suolaisuuden: "Kalliimmaksi ei ainakaan voi mennä"
Marko Anttilan kansansuosion pohjimmainen syy ei ole Bratislavan kultaisen kevään maalisuma, vaan se, että näemme hänessä paljon itseämme
Kunniakierros seisaaltaan hurranneen Tampereen areenan yleisön edessä herkisti uransa viimeisen maaottelun pelanneen Marko Anttilan: "Tuli kylmät väreet, kyyneleet ja kaikki"
Leijonien MM-kisaurakka päättyi puolivälierässä, kun takavuosien tuttu peikko tehottomuus kipsasi pelaajat – Marko Anttila pelasi viimeisen pelinsä maajoukkueessa
Leijonien Ville Pokan, 28, ansioluettelo on ällistyttävää luettavaa – Nyt tavoitteena on löytää töitä ulkomailta: "Olisi totta kai kiva joskus pelata Kärpissä"
Kommentti: Torstain puolivälierissä voi olla tarjolla myös rankkarien draamaa, jonka lopputuloksen määrittävät onnen sijasta pelaajan taito ja kylmäpäisyys
Viimeinen viritys ennen torstain h-hetkeä – Kärppien miehet näyttivät Leijonille suunnan Tanska-ottelun iloittelussa: "Olemme koko ajan tienneet, missä vaiheessa meidän pitää olla parhaimmillamme"
Torstaiksi tarjolla ollut Jalonen vs. Jalonen ei toteutunut vielä – Leijonat kohtaa MM-puolivälierässä Kanadan, josta on tänä keväänä vaikea saada selkoa
Jääkiekkoleijonaksi aatelointi sai Kärpistä tutun maailmanmestarin Janne Pesonen hetkeksi hämilleen: "Maajoukkue on aina ollut itselleni isoin juttu"
Nyt on hersyvää! Haukiputaan mies Sakari Manninen joutui Leijonien harjoituksissa jekun kohteeksi ja kurvaili jäällä pahvimuki päälaellaan: ”Hyvä, että porukka saa kunnon naurut”
Kölnin kiirastulesta kunniatohtoriksi – harva muistaa, että vuoden 2010 MM-kisoissa Jukka Jalonen oli joutua vastamaan kysymyksistä kiusallisimpaan
Sopiva sekoitus räjähtävyyttä, tyhmänrohkeutta ja itseironiaa – Leijonien ykkösvahdiksi noussut Emil Larmi, 26, on kokenut urallaan myös mielenterveyden haasteita
Analyysi: Leijonien kokonaiskuva säröilee oudosti – Viimeisellä viikolla riittää viilattavaa vielä huolestuttavan monella osa-alueella
Teemu Hartikainen saalisti Sakari Mannisen Sveitsiin – perhokalastajan tavoitteena on vielä voidella haukiputaalainen KalPan paitaan: "Pystyn vaikuttamaan palkkaan"