Annika Saa­rik­ko va­lit­tiin kes­kus­tan pu­heen­joh­ta­jak­si selvin äänin

Annika Saarikko äänestettiin keskustan uudeksi puheenjohtajaksi.
Annika Saarikko äänestettiin keskustan uudeksi puheenjohtajaksi.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on valittu keskustan uudeksi puheenjohtajaksi Oulun puoluekokouksessa.

Saarikko voitti vaalin 1157:llä äänellä. Saarikko sai yli puolet annetuista äänistä ja valittiin siten puolueen johtoon ensimmäisellä kierroksella.

Katri Kulmuni sai 773 ääntä. Kulmuni on johtanut puoluetta vuoden ajan.

Kansanedustaja Petri Honkonen sai keskustan puheenjohtajavaalissa 308 ääntä, yrittäjä Ilkka Tiainen 22 ja Jari Tasanen 4 ääntä.

Vaalissa annettiin yhteensä 2 264 hyväksyttyä ääntä. Kolme ääntä hylättiin.

Keskustan puoluekokous on koolla Oulussa ja 15 muulla paikkakunnalla.

Saarikko Kulmunille: Tarvitsemme Katri sinua jatkossakin

Saarikko kiitti puheessaan valinnan jälkeen väistyvää puheenjohtajaa Katri Kulmunia lämpimin sanoin.

Saarikko sanoi puolueen tarvitsevan Kulmunia jatkossakin ja vakuutti ovensa olevan tälle aina auki.

Saarikko pyysi keskustalaisia kulkemaan mukanaan ja korjaamaan ja opastamaan, kun aihetta on. Hän lupasi olla vankkumattoman sitoutunut keskustan johtamiseen.

Saarikko on 36-vuotias kolmannen kauden kansanedustaja Oripäästä Varsinais-Suomesta. Hän palasi elokuussa vanhempainvapaalta tiede- ja kulttuuriministerin tehtävään saatuaan vajaa vuosi sitten toisen lapsensa.

Hän toimi viime hallituskaudella perhe- ja peruspalveluministerinä Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa.

Kulmuni ehti johtaa keskustaa vuoden ajan. Hänet valittiin tehtävään viime vuoden syyskuussa Kouvolan puoluekokouksessa, jossa hän päihitti puolustusministeri Antti Kaikkosen.

Vaihtoehdon ja itseluottamuksen asialla haastajaksi

Saarikko on toiminut myös puolueen varapuheenjohtajana ja ministereiden erityisavustajana.

Häntä soviteltiin puheenjohtajan paikalle jo viime vuonna, mutta tuolloin hän jätti ehdokkuuden väliin vedoten perhetilanteeseensa.

Heinäkuun lopussa Saarikko ilmoitti haastavansa Kulmunin. Hän perusteli päätöstään muun muassa yhteydenotoilla, joista voi päätellä keskustaväen kaipaavan vaihtoehtoa.

Saarikko on painottanut kampanjassaan etenkin sosiaalikysymyksiä, kuten eriarvoisuuden torjumista ja perheiden hyvinvointia.

Hän on puhunut myös tarpeesta vahvistaa keskustalaisten itseluottamusta ja lisätä aktiivisuutta esimerkiksi omien aloitteiden suhteen.

Saarikko on naimisissa demaritaustaisen Erkki Papusen kanssa, jolla myös kokemusta ministerin erityisavustajana. Saarikko on kuvannut perheen elävän todeksi maaseudun ja kaupungin yhdistämisen megatrendiä, jossa työpaikat ja perheen arki ovat Helsingissä ja sukutalo ja perheen nykyinen koti Oripäässä.