Maria, Italia/Saksa/Chile/Yhdysvallat 2024. Ohjaus: Pablo Larraín. Käsikirjoitus: Steven Knight. Kuvaus: Ed Lachman. Pääosissa: Angelina Jolie, Pierfrancesco Favino, Alba Rohrwacher. - Plaza & Star, Oulu.
Chileläissyntyinen elokuvantekijä Pablo Larraín on tullut tunnetuksi 1900-luvun kuuluisista naisista kertovista elämäkerrallisista draamoistaan. Jacqueline Kennedyn (Jackie, 2016) ja prinsessa Dianan (Spencer, 2021) jälkeen oman elokuvansa saa oopperalaulaja Maria Callas.
Larraínin trilogiaa kuvastaa tietty spekulatiivisuus. Sen sijaan, että elokuvat kahlaisivat päähenkilöidensä elämän läpi, ne sukeltavat heidän tunteisiinsa ja mielentiloihinsa.
Elokuvien vangitsemina ajanjaksoina julkisuuden riepottelemat naiset ovat myös olleet jollain tapaa ulkopuolisia, kahlittuja ja rikkinäisiä.
Kennedy ja Spencer varmasti näkivät aikanaan kohtaloissaan jotain samaa. Vieläkin lähempää toisiaan liippasivat Callasin ja Kennedyn elämät, sillä heillä kummallakin oli suhde kreikkalaisen laivanvarustajan Aristoteles Onassiksen kanssa.
Uutuuselokuva Maria ottaa kantaa siihen, miksi Onassis nai kaksikosta juuri Kennedyn.
Marian tapahtumat sijoittuvat yhdysvaltalais-kreikkalaisen Callasin (Angelina Jolie) elämän viimeisiin päiviin Pariisissa syksyllä 1977. Sairastamisensa myötä lauluääntään menettänyt sopraano on koukussa lääkkeisiin ja välttelee lääkäriä.
Kun Callas kertoo hovimestarilleen (Pierfrancesco Favino) ja sisäkölleen (Alba Rohrwacher) tulevasta kuvausryhmän vierailusta, edellinen varmistaa, onko ryhmä ”todellinen”.
Pariisissa kulkiessaan Callas palaa tuon tuostakin menneeseen.
Mustavalkoiset takaumat näyttävät, miten nuori Maria (Aggelina Papadopoulou) lauloi natsiupseereille sota-aikana ja aloitteli uraansa oopperalavoilla, ja kuinka häpeilemättömän itsevarma Onassis (Haluk Bilginer) piiritti häntä silloisen aviopuolison Giovanni Battista Meneghinin (Alessandro Bressanello) läsnäollessa.
Mukaan poimitut kohtaukset eivät ehkä juurikaan kerro Callasin elämästä, mutta hänestä ihmisenä ne kertovat yllättävän paljon – ainakin käsikirjoittaja Steven Knightin näkemyksestä hänestä.
Angelina Jolie on pääosassa erinomainen. Jolie tavoittaa yhtä lailla diivan ylimielisyyden kuin haavoittuvuudenkin. Se, että lauluosuuksien huulisynkka ei lähikuvissa aina osu kohdalleen, toki hieman latistaa tunnelmaa.
Lauluraidalla kuullaan pääosin Callasia itseään, mutta joissakin kohtauksissa mukaan on miksattu myös Jolien laulua.
Kaikesta alakuloisuudesta ja surumielisyydestä huolimatta elokuvassa on tiettyä lämmintä leikkisyyttä. Loppukohtaus on traagisuudessaan hyvin kaunis.
Kriitikko kiteyttää
Vaikka surumielinen elämäkertaelokuva keskittyy aikansa tunnetuimman oopperalaulajan harhaisiin viimeisiin hetkiin, tekijöiden arvostuksesta päähenkilöä kohtaan ei jää epäselvyyttä.