Ukrainan asevoimat ovat vapauttaneet viime päivinä yli 2 500 neliökilometrin maa-alueen Venäjän sotilasmiehityksen alta. Alue vastaan suunnilleen Kolarin kunnan pinta-alaa Lapissa tai Kajaanin kaupungin maita Kainuussa, vähän naapurikuntienkin metsillä lihotettuna ja selvästi meikäläistä tiiviimmin asutettuna.
Venäjän hyökkäyssota naapurivaltion tuhoamiseksi on kärsinyt ankaran takaiskun ja ukrainalaisten mukaan venäläissotilaat on pakotettu pakenemaan Koillis-Ukrainasta paniikissa. Venäläisittäin vetäytymistä Harkovan alueella on luonnehdittu "uudelleenryhmittäytymiseksi".
Tavalliselle kansalle Venäjän mediassa ei nöyryyttävistä tappioista kerrota.
Ukrainan sotilaiden mukaan takaisin vallattu alue voi olla jo kerrottua suurempikin, mutta lukemia on mahdotonta tarkistaa sotatoimialueella.
Ukrainan sinikeltainen lippu on nyt, yhteensä 200 sotapäivän koettelemusten jälkeen, nostettu uudelleen salkoon vähintään yli 20 asutuskeskuksessa, joista suurimmat eli Izjum, Balakliia ja Kupjansk merkitsevät kovaa suoneniskua Venäjän joukoille. Kaikki kolme ovat olleet muutaman kymmenentuhannen asukkaan kaupunkeja Ukrainan Harkivshinassa. Suurin niistä on Izjum.
Venäjän armeijan piti olla lähtökohtaisesti Ukrainassa täysin ylivoimainen miesmääriltään ja aseistukseltaan. Ukrainalaisten horjumaton päättäväisyys ja lännestä käyttöön saadut tehokkaammat aseet ovat kuitenkin mahdollistaneet Ukrainalle torjuntavoiton, joka on merkittävin sitten pääkaupunki Kiovaan suunnatun alkuvaiheen hyökkäyksen estämisen.
Ukrainalaisten eteneminen tapahtui kaiken lisäksi loistavasti onnistuneen harhautusoperaation jälkeen.