-



Ympäristöjärjestö Elokapina on pysäyttänyt Sakatti Miningin koeporaukset Viiankiaavalla 26 kertaa talven aikana. Kansalaistottelemattomuuden keinovalikoimat ovat nostaneet Sodankylässä sijaitsevan suojellun suon nousevan ympäristöliikkeen näyttämöksi. Mitä suolla oikein on talven aikana tapahtunut?

Ympäristöliike Elokapinan kahdeksan aktivistia purkaa Viiankijärven luontopolun parkkipaikalla suksia autosta.

Maaliskuun puolivälissä pakkasta on vain nimeksi. Etelästä puhaltava tuuli paiskoo märkää lunta naamalle minkä ehtii.

Täällä, noin kaksikymmentä kilometriä Sodankylästä pohjoiseen sijaitsevalla 66 neliökilometrin kokoisella aapasuolla, on näytelty tänä talvena jatkonäytös vuoden 2023 alun Aalistunturin metsäkiistaan.

Elokapinan aktivistit ovat toimineet Viiankiaavalla joulukuusta lähtien. Maaliskuun puolivälissä joukko aktivisteja lähti vielä viimeisen kerran kohti AA Sakatti Miningin kairausalueita.

Kuva: Anssi Jokiranta

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä