Nuori mies ajoi rekisteröimättömällä motocross-pyörällä ylinopeutta poliisipartiota vastaan Nivalan keskustassa maanantaina 8. kesäkuuta.
Mopoilija ei noudattanut poliisin pysäytysmerkkiä, vaan lähti ajamaan karkuun. Oulun poliisilaitos pyysi mopoilijasta yleisövihjeitä sosiaalisessa mediassa.
– Seuraamisen aikana mopoilija ajoi kevyen liikenteen väylällä sekä pitkin jalankulkijoille tarkoitettua siltaa. Hetkeä myöhemmin sivullinen ilmoitti mopon kaahanneen edelleen reilua ylinopeutta keula pystyssä kohti Ylivieskan suuntaan vievää alikulkua, poliisi kertoi mopoilijan ajelusta julkaisussaan tiistaina.
Perjantaiaamuna poliisi tiedotti tapauksen edenneen, ja lukuisat yleisövihjeet olivat johtaneet mopoilijan kiinnisaamiseen.
Poliisin mukaan tutkinnassa selvisi, ettei nuorella miehellä ollut ajo-oikeutta moottoripyörään.
Poliisi kertoo, että mopoilija on tunnustanut teon. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.