Ää­nes­tys­jo­not ve­nyi­vät Oulussa kym­me­nien metrien mit­tai­sik­si, jo­no­tus­ai­ka pa­him­mil­laan tunnin: "Se on yl­lät­tä­nyt"

Oulun keskusvaalilautakunnan pöytäkirjanpitäjä ja kaupunginlakimies Jukka Lampén korostaa, että äänestäjille on pyritty painottamaan, että jonoja välttääkseen ennakkoäänestäminen kannattaisi hoitaa hyvissä ajoin.

Äänestysjono kiemurteli Raksilan Salessa useassa rivissä. Jonotusaika venähti iltaseitsemän aikoihin tunnin pituiseksi.
Äänestysjono kiemurteli Raksilan Salessa useassa rivissä. Jonotusaika venähti iltaseitsemän aikoihin tunnin pituiseksi.
Kuva: Jarkko Harjumaa

Eri puolilta Oulua kantautui Kalevalle tiistai-iltana rutkasti raportteja, joiden mukaan jonot venyivät ennakkoäänestyspaikoilla kymmenien metrien pituisiksi.

Esimerkiksi Raksilan Salen äänestyspisteellä jono kiemurteli aulassa kolmessa eri rivissä. Jonon hännillä olleille ilmoitettiin iltaseitsemän aikaan, että numeron lappuun raapustaakseen olisi pitänyt jonottaa tunti.

Lue myös: Ennakkoäänestyksen päätöspäivä ylivoimaisesti kiireisin valtakunnan tasolla, myös Oulun vaalipiirissä annettiin rutkasti ääniä

Ilmoituksen kajahdettua ilmoille useampi äänestäjä poistui jonosta.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä