IHMISET: Ra­nua­lai­nen Petri Tam­mi­nen menetti ka­la­ja­los­ta­mon­sa tu­li­pa­los­sa

SÄÄ: Epä­va­kai­nen sää jatkuu Oulun seu­dul­la – al­ku­vii­kos­ta saattaa sadella

48 vuotta hyppyjä tyhjän päälle – ”Mikään ei voita sitä fii­lis­tä, kun ti­put­tau­dut len­to­ko­nees­ta il­ma­vir­ran vie­tä­väk­si”

Raimo Karhu tähyää taivaalle ennen päivän hyppyään. – Laskuvarjohyppääjän on osattava lukea taivasta, hän sanoo.
Raimo Karhu tähyää taivaalle ennen päivän hyppyään. – Laskuvarjohyppääjän on osattava lukea taivasta, hän sanoo.
Kuva: Susanna Eksymä

– Onhan tämä kieltämättä vähän pölijää hommaa, naurahtaa Raimo Karhu näyttäessään kuvia ja videoita laskuvarjohypyistään Skydive Oulu Centerin tukikohdassa Oulunsalossa.

Valkokankaalla 69-vuotias kempeleläinen roikkuu lentokoneen siivestä allaan parin kilometrin pudotus. Hän hymyilee kameralle, irrottaa otteensa ja heittäytyy noin parinsadan kilometrin tuntivauhtiin kiihtyvään vapaapudotukseen.

– Se on se hypyn paras osuus. Siitä ei ole hävinnyt hohto pitkästi yli 1 600 hypyn jälkeenkään, Karhu hehkuttaa.

Hän sanoo jo pelkän ajatuksen laskuvarjohypystä tuntuvan hyvällä tavalla koko kehossa.

– Se on sellaista, että sitä pitää saada aina vain lisää. Mikään ei voita sitä fiilistä, kun tiputtaudut koneesta ilmavirran vietäväksi, Raimo Karhu  sanoo.

Lentokoneesta irtautuminen on laskuvarjohypyn paras osuus, sanoo veteraanihyppääjä Raimo Karhu.
Lentokoneesta irtautuminen on laskuvarjohypyn paras osuus, sanoo veteraanihyppääjä Raimo Karhu.
Kuva: Jussi Määttä

Hurahdus savuhyppykurssilla

Raimo Karhu ei jäänyt lajin koukkuun ensi hyppäämältä.

– Se oli vuosi 1973, kun hyppäsin ensimmäisen kerran. Laskuvarjokerho oli perustettu Ouluun kolme vuotta aiemmin ja kuulin, että silloinen työkaverini oli käynyt hyppäämässä. Halusin päästä itsekin kokeilemaan.

Ensimmäinen hyppy pelotti, mutta pian Karhu löysi itsensä lentokoneesta laskuvarjovarustuksessa uudelleen, ja taas uudelleen.

– Jokin siinä hommassa kutkutti, vaikka en heti täysillä hurahtanutkaan.

Vasta savuhyppykurssi vuonna 1974 sai Karhun todenteolla hullaantumaan harrastuksesta.

– Viisikymmentä harjoitushyppyä erilaisiin maastoihin ja veteen sinetöivät sen, että hyppäämisestä tulisi loppuelämän harrastus – tai pikemminkin elämäntapa.

Karhu toimi lentävässä vapaapalokunnassa savuhyppääjänä 90-luvulle saakka.

– Kyllä ne mieleenpainuvimmat hypyt ovat nimenomaan savuhyppyjä, joihin liittyy myös onnistunut maastopalon sammutus.

Karhu kiirehtii lisäämään, että myös ikimuistoisia urheiluhyppyjä on takana pitkä liuta. Erityisiä hyppyjä ovat esimerkiksi pari kuuden kilometrin korkeudesta tehtyä hyppyä. Siinä korkeudessa lentokoneesta on jo löydyttävä lisähappea.

Karhu tähdentää, että laskuvarjourheilussa voi haastaa itseään monin tavoin. Alalajeja on lukuisia ja lisämaustetta harrastukseen voi hakea myös kilpailemalla.

– Olen itsekin kilpaillut kuviohypyssä SM-tasolla, pari pronssia on sieltä taskussa.

Raimo Karhu harrastaa laskuvarjohyppäämisen lisäksi valokuvaamista. Laskuvarjohyppääjän siluetti auringonlaskussa on yksi tuhansista Karhun ikuistamista laskuvarjohyppykuvista.
Raimo Karhu harrastaa laskuvarjohyppäämisen lisäksi valokuvaamista. Laskuvarjohyppääjän siluetti auringonlaskussa on yksi tuhansista Karhun ikuistamista laskuvarjohyppykuvista.

Ei mikäänvouhakkeiden laji

Nykyisin Karhu nousee lentokoneeseen useimmiten hyppymestarin roolissa.

– Kouluttauduin hyppymestariksi jo vuonna 1976. Koulutan uusia hyppääjiä niin maalla kuin ilmassa aina alkeiskursseilta perus- ja jatkokoulutukseen. En ole pysynyt laskuissa, paljonko oppilaita olen tiputtanut.

Useimmille laskuvarjohyppy on kertaluontoinen extreme-elämys. Karhu heittää mututuntumalta noin yhden kymmenestä palaavan hyppäämään alkeiskurssin jälkeen ja tästä joukosta vain murto-osan jatkavan harrastusta aktiivisesti.

– Ainahan se kouluttajasta tuntuu hienolta, kun uusi kipinä lajin pariin syttyy.

Äkkiseltään voisi kuvitella laskuvarjokerhon vetävän puoleensa kaupungin hurjapäisintä väkeä, mutta Karhu väittää toista.

– Ei tämä ole mikään vouhakkeiden laji. Ennen kuin pääsee ilmaan, on omaksuttava suuri määrä teoriaa ja otettava turvallisuusasiat tosissaan. Niistä ei tingitä. Laskuvarjohypyssä on loppupeleissä kysymys riskien hallinnasta. Vaarallisena lajia en pidä, kunhan ei heittäydytä huolimattomaksi.

Laskuvarjohyppääminen on vielä toistaiseksi miesvoittoinen laji, mutta naisten määrä kasvaa kaiken aikaa.

– Ikähaarukka on laaja. Alaikäraja on 15 vuotta ja yläikärajaa ei ole, kunhan vain on terve, Karhu sanoo.

Karhu itse on yksi kerhon iäkkäimmistä hyppääjistä ja pisimpään mukana Skydive Oulu Centerin toiminnassa ollut jäsen.

– Lopettaminen ei ole koskaan käynyt mielessäkään. Kahden vuoden kuluttua tulee 50 vuotta hyppäämistä täyteen. Sitten pitää keksiä jotakin jännää.

Varjon auettua on aikaa fiilistellä ja katsella maisemia.
Varjon auettua on aikaa fiilistellä ja katsella maisemia.
Jos laskuvarjohyppääjä töppää, se tapahtuu yleensä laskeutumisessa. Nilkan muljahdus on tyypillisin laskuvarjohyppääjän onnettomuus. Raimo Karhu kertoo itse selvinneensä vähin vammoin.
Jos laskuvarjohyppääjä töppää, se tapahtuu yleensä laskeutumisessa. Nilkan muljahdus on tyypillisin laskuvarjohyppääjän onnettomuus. Raimo Karhu kertoo itse selvinneensä vähin vammoin.