2-vuo­tiaan Bean innokas ilme hurmasi ka­la­ku­va­ki­san ää­nes­tä­jät – Iijoen pik­ku­ah­ven toi kisan voiton

Lukijat äänestivät Kalevan ja Raahen Seudun kalakuvakisan voittajaksi hieman yli 2-vuotiaan Bean ilon ja innostuksen.

Kuvan oli ottanut kesäkuussa Bean isä Toni Veijola tytön isovanhempien mökillä Iijoen rannalla. Bea oli ollut pappansa kanssa katsomassa, mitä katiskasta tuli ja ottanut saaliin käteensä. Lasta ei kalan liukkaus ja limaisuus haitannut.

Bea nappasi katiskassa olleen ahvenen ja esitteli sitä innoissaan.
Bea nappasi katiskassa olleen ahvenen ja esitteli sitä innoissaan.
Kuva: Lukija

– Hän otti vain sen käteen ja oli innokkaana esittelemässä kaikille, Toni Veijola kertoo.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun tyttö oli kalastamassa.

Kalakuvakisassa annettiin tänä vuonna reilut 2300 ääntä. Niistä Bean kuva keräsi 511.

Toiseksi eniten ääniä, 364, annettiin auringonlaskun aikaan otetulle onkikuvalle.

Auringonlaskun aikaan
Auringonlaskun aikaan
Kuva: Lukija

Lähes saman verran ääniä, 356, sai Miron komea lahna -kuva.

Miro 6v nappasi Iijoesta 26.6.2020 komean lahnan omalla syntymäpäivä lahjaksi saadulla virvelillä, johon oli kiinnitettynä mato-onki. Syöttinä oli kastemato.
Miro 6v nappasi Iijoesta 26.6.2020 komean lahnan omalla syntymäpäivä lahjaksi saadulla virvelillä, johon oli kiinnitettynä mato-onki. Syöttinä oli kastemato.
Kuva: Miro

Koko kesän kestäneeseen kalakuvakisaan lähetettiin tänä vuonna yli 360 kuvaa. Kaikki kisaan lähetetyt kuvan löydät täältä.

Voittajakuvan ottanut palkitaan noin 300 euron arvoisella kalastusvälinesetillä, johon kuuluvat vapa, kela ja siimaa.

Jutusta korjattu nimi 15.9. kello 12 ja 13.45.