Jos ja kun omistaa auton, niin se helpottaa lähtemisiä ja tulemisia. Usein tosin liiankin helppoa, sitä laiskuu. Silloin tulisi järjestää muuta liikuntaa kukin kuntonsa mukaan. Liikuntahan on päivän puheenaiheena niin nuorille kuin vanhemmallekin väelle.
Autolla pääsee, kunhan muistaa ostaa ajoittain menovettä. Niinhän se sanonta kuuluu. Mutta tartteehan siihen ostaa myös tulovettä. Molempia. Menovesi on kyllä nimensä väärti. Sehän on myös selkeä menoerä lompakolle tai nykyään myös kortille. Olisikin parempi nimi meno-paluuvesi.
Olen oppinut käymään kylmillä asemilla tankkaamassa. Ja kyllä ne ovatkin kylmiä varsinkin näin säiden muututtua hyytäviksi. Mutta hinnasta en kuitenkaan valita. Koska eihän siitä tule kuin paha mieli. Ja se taas ei auta yhtään, ihan turhaa siis.
Kalevassa oli siikajokisen Kirsi Kiviojan tositarina onnettomuudesta, josta toipuminen vei monta kuukautta ja kuntoutuminen vie vielä aikaa. Hänen ajatuksensa tilanteessaan on: ”Sama aika menee surkutellessa kuin iloitessa. Päätin, että iloitsen ja paranen.”
Siitä voisi ottaa oppia. Ei varmaankaan helppoa toteuttaa, mutta voi aina yrittää. Yrittänyttä ei laiteta, on vanha sananlasku. Sitä en ihan ymmärrä, mutta jotenkin kuitenkin ymmärrän. Siinä on joku juju.
Riitta Järvenpää
eläkeläinen, Oulu