Yksi rotta näkösällä, viisikymmentä piilossa
Oulun Peltolan omakotitaloalueella asuvan miehen tontilla on alkanut vilistää rottia. Rottia tutkiva Tuomas Aivelo kertoo, että näkösälle usein uskaltautunut rotta voi kieliä suuresta populaatiosta. Jos näkee rotan usein, voi olettaa, että korttelin alueella piilee jopa 50 muuta.
Rotat ovat kaivaneet omakotitalon kivijalan syrjältä käytävää talon alle eteistä kohti.
Piharakennuksen vintin villoista löytyi kesällä rotan ruokakätkö. Aamuisin lumijäljistä saattaa päätellä, minkälaista elämää öisin on vietetty.
Aivan OYSin kupeessa, Peltolan omakotitaloalueella asuu mies, jonka tontilla viiksiniekat vipeltävät ensimmäistä kertaa koko hänen kahdentoista vuoden asumisensa aikana.
– Useammassa talossa niitä tällä alueella on. Naapuri on saanut pyydystettyä viisi rottaa, nimettömänä pysyttelevä mies kertoo.
Joulukuussa Kaleva uutisoi rotista Kastellissa ja Ranta-Kastellissa.
Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä
Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €
Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa
Näköislehdet ja arkisto
Galleriat, videot ja live-lähetykset
Podcastit
Päivittäiset uutiset sähköpostiisi
Pelit ja koulutukset
Tilaajaedut