Tienpinnat voivat muuttua Pohjois-Pohjanmaalla sunnuntain ja maanantain välisenä yön aikana liukkaiksi, ja liikenteessä on syytä ajaa varovasti aamuyöstä ja varhain aamusta.
Ilmatieteen laitoksen mukaan sääolot ovat otolliset kuuran muodostumiselle.
Yöllä ollaan alkuun pari astetta pakkasella, mutta aamuyötä kohti lämpötila alkaa nousta kuuraa muodostuu.
Useimmilla autoilijoilla on vielä alla kesärenkaat, minkä vuoksi liukkaan kelin varoituksia on annettu yön ja aamun ajaksi suureen osaan Suomea.
Päivän mittaan esimerkiksi Oulussa lämpötila kohoaa noin kahdeksaan plusasteeseen.