Ylivieskan kirkon arkkitehtuurikilpailun on voittanut Arkkitehtitoimisto K2S. Voittajatyön ovat tehneet Kimmo Lintula, Niko Sirola ja Mikko Summanen avustajinaan Maria Ollila ja Petri Ullakko.
Voittajatyön nimi on Trinitas. Arkkitehtuurikilpailun voittaja julkistettiin maanantaina. Palkinnon arvo on 30 000 euroa.
Kimmo Lintulan mukaan Suomen vanhin rakennusperinne liittyy juuri kirkkoon. Siksi kirkon arkkitehtuurikilpaulun voittaminen tuntuu hänestä erityisen hienolta.
– Kirkosta on etsitty rakennuksena suojaa, ja se on ollut pienen ihmisen puolella. Kirkko liittyy vahvasti lähimmäisenrakkauteen, Lintula sanoo.
Lintulan mukaan tulevaisuuden arkkitehdit määrittelevät, mitä tyylisuuntaa Trinitas edustaa. Kysymys on kuitenkin modernista kirkkorakentamisesta.
Palkintolautakunta suosittaa yksimielisesti "Trinitasia" jatkosuunnittelun pohjaksi. Määräaikaan mennessä kilpailuun osallistui 214 ehdotusta.
Palkintolautakuntaan kuulunut arkkitehti Janne Pihlajaniemi sanoo, että voittajatyö yhdistää onnistuneella tavalla perinteistä ja nykyaikaista kirkonrakentamista.
– Voittajatyössä kirkko muodostuu Ylivieskan kaupunkikuvan kiintopisteeksi. Suunnitelmassa on viitteitä perinteisestä harmaakivikirkosta, mutta työ edustaa silti modernia kirkkoarkkitehtuuria, Pihlajaniemi sanoo.
Rauniot jäävät muisto- ja seremoniakäyttöön
Ylivieskan vuonna 1786 rakennettu puukirkko tuhoutui tulipalossa täysin pääsiäisenä 2016. Myös ympäristön hautakiviä vahingoittui.
Vanhan kirkon rauniot jäävät voittotyössä muisto- ja seremoniakäyttöön. Ylivieskan kirkkovaltuusto päättää lopullisesti uuden kirkon rakentamisesta vuoden 2017 aikana.
Kaleva järjesti kilpailuun tulleista ehdotuksista lukijaäänestyksen, jossa olivat mukana ne 22 työtä, jotka palkintoraati valitsi jatkokäsittelyyn. Lukijaäänestyksen voitti ehdotus nimeltä Side. Trinitas ei yltänyt Kalevan lukijaäänestyksessä neljän suosituimman joukkoon.
Arkkitehtuurikilpailun tulokset julkistettiin maanantaina seurakuntakoti Mariassa. Jaetulle kolmannelle sijalle tulivat Silta ja Kooda.
Vanhan kirkon palon sytytti vuonna 1989 syntynyt pohjoispohjalaismies. Hänet otettiin kiinni paloiltana kirkon läheisyydestä.
Ylivieska-Raahen käräjäoikeus tuomitsi hänet joulukuussa 2016 törkeästä vahingonteosta ja lähetti pakkohoitoon. Oikeus ei langettanut miehelle rangaistusta, sillä tuomioistuimen mielestä hän oli tekohetkellä syyntakeeton.