Ehdotus yliopiston tulosta Raksilan marketien alueelle yllätti siellä Prismaa, Citymarketia ja Salea pitävät keskusliikkeet.
– Toistakymmentä vuotta tässä on suunniteltu, millä tavalla kauppoja Raksilassa kehitetään ja saatu yhteisymmärryksessä myös esityksiä aikaan. Nyt sitten tulee tällainen ihan uusi tilanne, luonnehtii Citymarketteja ylläpitävän Keskon Pohjois-Suomen aluejohtaja Jari Saarinen. Oulun yliopiston ilmoittautumista rakentaa kampus Raksilan marketien alueelle.
Hän korostaa, että Raksila on perinteinen, erinomainen kauppapaikka Oulussa. Se on hänen mielestään keskeisellä paikalla liikenteen solmukohdassa, johon on joka suunnasta helppo tulla millä tahansa kulkuvälineellä.
– Se on ajoaikavyöhyketarkastelussa Oulun paras kauppapaikka, ja esimerkiksi päästöjen kannalta sen sijainti on paras.