Valtionkonttori hakee kesällä konkurssiin vapaaehtoiseen hakeutuneelta Ylikiimingin Omaishoitajat ry:ltä yhteensä 99 210 euron saatavia. Velkasaatavat liittyvät omaishoitajien järjestön omistuksessa olleeseen, Ylikiimingin keskustaajamassa sijaitsevaan asumispalveluyksikkö Havulan kiinteistöön.
– Asiassa on kyse valtionkonttorin lainasta, joka on ollut rakennukseen kohdistuvaa lainoitusta. Yhdistys on itse rakennuttanut talon 2000-luvun alkupuolella ja se on ollut aikoinaan kallis investointi, kertoo yhdistyksen konkurssipesän hoitaja, asianajaja Ursa Kassinen.
Ylikiimingin Omaishoitajien taloustilanne oli Kassisen mukaan konkurssiin ajautuvaksi yhdistykseksi varsin hyvä, mutta toiminnan jatkolle ei ollut kuitenkaan kesällä enää edellytyksiä. Taustalla olivat korona-aika, kohonneet työntekijäkulut ja tehty mittava piharemontti.
Kassisen mukaan vuonna 2001 valmistunut Havulan rakennus on tulossa tulevaisuudessa myyntiin. Kiinteistön myyntiä ei olla päästy toistaiseksi aloittamaan arava-rahoituslain mukaisten rajoitusten vuoksi.