Tekoälyn kasvavasta vaikutuksesta yhteiskuntaan ja ihmisten jokapäiväiseen elämään on tullut oikeutetusti jatkuva puheenaihe. Tekoälyyn liittyviä epävarmuustekijöitä on vielä niin paljon, että on mahdotonta sanoa miten sen käyttö tulee muuttamaan toimintaympäristöämme vaikkapa jo kuluvan vuoden aikana.
Tulevaisuustutkijat ja filosofit ovat osanneet kauan viitoittaa tietä tulevaan. Kuitenkin tekoäly näyttää tulevan liian nopeasti ihmisten arkeen. Päättäjien, virkamiesten ja asiantuntijoiden tulisi olla etuajassa, mutta heille näyttää olevan hankalaa tehdä päätöksiä, joilla ennalta varauduttaisiin edessä oleviin suuriin muutoksiin. Tekoälytodellisuus on vähän niin kuin koulu. Molemmissa eletään jo menneessä.
Tekoälyyn varautumisen esteitä on monia. Päällimmäinen on luonnollisesti se, josta esimerkiksi ranskalainen filosofi Jean- Francois Lyotard varoitti jo vuonna 1979 tietoa postmodernissa yhteiskunnassa käsittelevässä kirjassaan. Hän kirjoitti, että tieto ja valta ovat yhden ja saman kysymyksen kaksi puolta: kuka päättää mitä on tieto, kuka tietää mitä tulee päättää? Kyseessä on enemmän kuin kysymys tiedon hallitsemisesta, eli kyse on vallasta. On siis keskeistä kenellä on tulevaisuudessa pääsy tietoihin, joita koneella on muistissaan. Hänellä on vallan avaimet.
Tietojen hallussapitäjät tulevat olemaan etuoikeutettujen ryhmä. Heistä syntyy uusi hallitseva luokka, joka vie askel askeleelta vallan puolueilta, yritysjohtajilta, korkeilta virkamiehiltä, ammatillisten organisaatioiden johtajilta ja asiantuntijoilta.
Kun seuraa mitä Amerikassa on tapahtumassa, on uskottava filosofien näkyyn mahdollisesta tulevaisuuden kehityskulusta. Perinteisten päättäjien vallan kaappaakin tiedon omistaja, joku Elon Musk. Heillä on myös valta käsitellä tietoa haluamallaan tavalla. Sitähän tapahtuu jo nyt kaiken aikaa. Kansalaisten on aina vain vaikeampaa tietää kulloinkin tiedon todellinen olemus.
Juuri tähän koulun peruskoulusta yliopistoon tulisi kansalaiset valmentaa. Koulu ja yhteiskunta liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Erityisen vaikeaa mutta tähdellistä olisi kuitenkin nyt uskaltaa rakentaa uutta koulua, yrittää löytää välttämättömät uudistuksen perustarpeet.
Parhaillaan laaditaan kovalla kiireellä uutta perusopetuslakia, jolla yritetään parantaa oppimisen tuen edellytyksiä. Eri kouluasteiden opetussuunnitelmien rakenteisiin tuskin puututaan ajattelen esimerkiksi kysymystä, missä määrin kannattaa opetuksessa suosia varhaista erikoistumista? Koululaitoksemme on nyt hyvin heterogeeninen, valinnaisuutta on runsaasti paikkakunnista, musiikkikouluista, urheilulukioista ja niin edelleen lähtien.
Ylioppilastutkintokaan ei enää mittaa laajaa yleissivistystä. On kuitenkin tutkijoita, jotka varoittavat nyt varhaisen erikoistumisen vaaroista. Se ei kannata edes urheilussa tai musiikissa. Yhdysvaltalainen toimittaja David Epstein on koonnut kirjaansa Range lukuisia esimerkkejä siitä, miten ihmisen päättelykyky ja analyysitaito ovat tulevaisuuden yhteiskunnassa korvaamattomia.
David Epstein summaa, että vanhemmat, jotka auttavat lapsen koulutehtävissä oivalluttamalla ja vaatimalla, että läksyt on tehty ja aiheet opiskeltu, rakentavat lapselle pitkäkestoisempaa oppimisprosessia kuin vanhemmat, jotka antavat lapselle vihjeitä, mikä voisi olla yksittäisen tehtävän lopputulos. Lapsen aivoja ei saa päästää helpolla vaan hänen olisi saatava olla omillaan ponnistellessaan ongelmaratkaisussa. Opiskelu ei voi aina olla kivaa ja vaivatonta.
Monimutkaisissa tilanteissa generalisti selviää spesialistia paremmin. Tarvitsemme tulevaisuudessa jälleen renessanssi-ihmisiä, Leonardo da Vincejä, luovia ihmisiä, jotka siirtävät tekoälylle yksinkertaiset tehtävät ja omivat itselleen haasteet. He ovat laajasti sivistyneitä, jotka osaavat käyttää tietoa niin, että heillä on kyky itse muodostaa maailmankäsityksensä. Tällainen kansalainen käyttää työssään omaa ajatus- ja arvostelukykyään. Hän ymmärtää kokonaisuuksia ja hallitsee uuden omaksumisen taidon ja häntä ohjaa voimakas oikeudenmukaisuudentaju. Viimeksi mainittua ei tekoälyllä ole.
Uskon, että tekoälyn tulo kansalaisten mutta ennen muuta nuorten arkeen pakottaa myös syvällisiin arvopohdintoihin ja keskusteluihin, jotta yhteiskunnat pysyvät ehjinä. Kansalaisina joudumme miettimään uudelleen sellaisia arvomäärityksiä kuin yhteisymmärrys ja demokratia, ja hyväksymään, että oikeudenmukaisuus nousee yhteisymmärrystäkin tärkeämpään asemaan.
Tytti Isohookana-Asunmaa
valtiotieteen tohtori, Oulun yliopiston dosentti