Vaalirahoitusjupakassa julkisuuteen noussut ja siitä puhtain paperin selvinnyt Rovaniemen kaupunginhallituksen puheenjohtaja, keskustan Ari Ruotsalainen on tyytyväinen, että hän lähti ehdokkaaksi ja antoi äänestäjien ratkaista kohtalonsa.
Vaikka keskusta menetti Rovaniemellä kuusi valtuustopaikkaa, Ruotsalaisen henkilökohtainen äänimäärä nousi edellisten kunnallisvaalien 327 äänestä 505 ääneen.
Ruotsalaisen mielestä keskustan vaalitappio ei ole välttämättä pettymystä kaupungissa harjoitettuun politiikkaan. Keskustan valtakunnallinen politiikka yleensä ei ole tyydyttänyt kaikkia, ja siirtymää on tapahtunut kokoomukseen ja perussuomalaisiin.
"Kaikki kaupunginhallituksen jäsenet menestyivät. On tehty kolme vuotta kovaa työtä ja yritetty saada kaksi kuntaa yhteen. Yhdistymiselle asetetut tavoitteet on kuitenkin saavutettu. Siinä aura on tökännyt kiveen monta kertaa. Niitä on saatu sitten selitellä", sanoo Ruotsalainen perustellen omaa menestystään vaaleissa.
Erityisen suuren vaalitappion keskusta koki Sodankylässä ja Posiolla, jossa kummassakin keskustan väitetään toimineen itsevaltaisesti muita kuulematta.
Kahdeksan paikan pudotus Sodankylässä kirvelee varsinkin kun ääniharavaksi nousi SDP:n Sakari Karkkola 290 äänisaaliillaan. Neljä kertaa yli odotuksensa ääniä saanut ensikertalainen Karkkola profiloitui kriittisellä suhtautumisellaan kunnan ruokahuoltoon ja koulujen siirtopäätöksiin. Vallan keikauksen seurauksena kokoomus sai viisi lisäpaikkaa, SDP kaksi ja perussuomalaiset kolme.
Parikymmentä vuotta keskustan valtuustoryhmässä ollut Antti Hämeenniemi nousi Posion ääniharavaksi Ryhmä 2008 yhteislistalta 173 äänellään.
Keskustan valtuustoryhmästä eronnut ja oman ryhmän perustanut ääniharava ei hyväksynyt keskustan tapaa tehdä päätöksiä ryhmässä pienessä piirissä eikä tiukkaa ryhmäkuria.
Keskusta-aatetta edelleen kannattavalla Hämeenniemellä on ryhmässä tukenaan nyt 7 muuta valtuutettua.
Ryhmän äänestäjät tulivat keskustasta, joka menetti kahdeksan paikkaa.
Keskustan 30,4 prosentin ääniosuuden menetyksestä huolimatta Posio on edelleen voimakkaasti keskustaenemmistöinen kunta.
Keskusta pitää 52,1 prosentin ääniosuudellaan Posiolla 15 valtuustopaikkaa.
Massaliike
toi ääniä
Keskustan yleinen huono menestys ja Massaliikettä kohtaan suunnattu joidenkin keskustalaisten oma kampanja saattoivat kostautua kahden paikan menetyksensä Kemijärvellä.
Yksinkertaisen enemmistön menettäminen johtaa siihen, että keskusta joutuu ottamaan muut ryhmät entistä enemmän huomioon.
Massaliikkeen vetäjänä toimineen Heikki Nivalan arvion mukaan hänen saamansa äänivyöry oli kiitos hyvin tehdystä työstä. Takaako se hänelle edelleen kaupunginhallituksen puheenjohtajuuden, se ratkeaa myöhemmin käytävissä neuvotteluissa.
Massaliikkeen antama vetoapu ei yltänyt Nivalaa lukuunottamatta muihin siinä toimineisiin.
Vasemmistoliiton Juha Pikkaraisen äänisaalis jopa hieman pieneni edellisistä kunnallisvaaleista, vaikka vasemmistoliitto sai yhden lisäpaikan Kemijärvellä.
Itsenäisyys jakoi Pelkosenniemellä
Sitoutumattomien yhteislistan seitsemän valtuutettua juhlivat nyt Pelkosenniemellä kun keskusta menetti 18,6 prosenttia äänistään ja kolme paikkaa.
Ääniharava oli Pekka Nyman, 84 äänellään , ja hänen kantapäillään saman yhteislistan Panu Leinonen, 83 äänellä.
Pelkosenniemellä vaaleissa rintamalinjat olivat kunnan itsenäisyyden puolesta ja vastaan, ja taustalla on edelleen Vuotoskin. Sen vastustajia valtuutetuista on yli 80 prosenttia. Ääniharava Pekka Nymanin mukaan uusista valtuutetuista kaksi haluaa liittää kunnan Kemijärveen ja 13 pitää kunnan itsenäisenä.