Tänä viikonloppuna Rovaniemellä juostavaan Jukolan viestiin on ilmoittautunut noin 12 500 kilpailijaa, uutisoi Yle. Määrä on huomattavasti vähemmän kuin alkuperäisen vuoden 2020 tapahtumassa, johon ehti ilmoittautua yli 17 000 suunnistajaa.
Suunnistajat kertovat, että moni on jättänyt tulevan tapahtuman väliin tapahtumajärjestäjien puutteellisten koronatoimenpiteiden vuoksi. Tapahtumassa järjestetään esimerkiksi tavanomainen yhteislähtö, jossa osallistujien välit ovat 80 cm ja rivien välit metrin.
– Perinteinen yhteislähtö ei voi millään tapaa olla täysin koronaturvallinen. Siinä on paljon ihmisiä, jotka ovat ottaneet lämpöjä päälle ilman maskia, joten kyllä siinä kiihkeässä hönkäilyssä valitettavasti koronatartuntoja tulee, tänä vuonna Jukolan väliin jättävä suunnistaja Matti-Jussi Partanen kommentoi Ylelle.
– Jukolan maastolähtö on poikkeuksellisen suuri ja sumppuun se menee väkisin, kun suunnistajat lähtevät juoksemaan. Ei siinä vaiheessa voi enää pitää turvaväliä, tapahtuman osallistuva suunnistaja Jari Välikorpi taas pohtii.
Vastuu järjestäjien lisäksi osallistujilla
Suunnistajien keskuudessa huolta herättää erityisesti tapahtuman kansainvälisyys, sillä Rovaniemelle saapuu suunnistajia 12 eri maasta.
Lapissa ei ole tällä hetkellä ulkotiloja koskevia rajoituksia, mutta suunnistajat olisivat toivoneet järjestäjiltä erikoistoimenpiteitä. Moni kokee, ettei tapahtuman tiedottaminen ole ollut riittävää.
– Olisimme voineet järjestäjänä viestiä asioista paremmin, tehokkaammin ja yksityiskohtaisemmin. Suunnistajien huoli on ymmärrettävä ja kunnioitamme tietysti näitä poisjääntipäätöksiä omalta osaltamme, Napapiiri-Jukolan pääsihteeri Sami Leinonen kommentoi.
Leinonen kertoo, että Jukolan yhteislähdön aikatauluttamista ja porrastamista pohdittiin etukäteen kilpailuvaliokunnassa, mutta muutokset olisivat vaatineet luvan sekä Jukolan johtoryhmältä että Suunnistusliitolta.
Suunnistustapahtuman riskit on kartoitettu etukäteen terveysturvallisuussuunnitelmassa ja alueelle pystytetään väliaikainen koronatestipiste. Rovaniemen kaupungin kustantamalla pisteellä osallistujat ja talkoolaiset voivat käydä vapaaehtoisessa pikatestissä.
Lisäksi kasvomaskien käyttöön suhtaudutaan aikaisempaa tiukemmin, ja maskin käyttöä edellytetään kaikissa tilanteissa kilpailusuoritusta lukuun ottamatta. Leinosen mukaan Jukolan koronaturvalliset olot vaativatkin toimia järjestäjien lisäksi myös osallistujilta, medialta ja yleisöltä.
Juttua muokattu 18.8.2021 kello 15.25. Otsikkoon lisätty maininta Ylestä.