Olen pohtinut viime aikoina paljon yksinäisyyttä. Yksinäisyys koskettaa useita meistä jossain elämänvaiheessa. Se voi olla ohimenevä tunne tai pitkäkestoinen tila, joka heikentää hyvinvointia. Yksinäisyys ei aina tarkoita yksin olemista, vaan myös sitä, ettei tunne tulevansa nähdyksi tai ymmärretyksi.
Yksinäisyyden taustalla voi olla esimerkiksi elämänmuutoksia, itsetuntohaasteita tai ulkopuolisuuden kokemuksia. Se vaikuttaa myös mielenterveyteen. Tilanteen parantaminen alkaa sen tunnistamisesta ja hyväksymisestä. Yhteyksien luominen tapahtuu esimerkiksi harrastusten, vapaaehtoistyön tai vanhoihin tuttuihin yhteyden ottamisen kautta. Digitaaliset yhteisöt voivat tarjota tukea, mutta ne eivät aina korvaa kasvokkaisia kohtaamisia.
Yksinäisyys on kallis ja viheliäinen yhteiskunnallinen ongelma. Yhteiskunta voi edistää yhteisöllisyyttä ja vähentää yksinäisyyttä monin tavoin. Kunnat voivat järjestää tapahtumia ja tukea kansalaisjärjestöjä. Työpaikoilla, kouluissa ja harrastusryhmissä voidaan vahvistaa osallisuutta.
Myös sosiaali- ja terveyspalveluilla on keskeinen rooli yksinäisyyden torjumisessa – esimerkiksi matalan kynnyksen palvelut, kuten keskusteluapu ja tukiryhmät, voivat auttaa. Tärkeintä kuitenkin on, että jokainen meistä huomioi kanssaihmiset arjessa ja elämässä.
Pian valitaan uudet päättäjät kuntiin ja hyvinvointialueille. Kovien arvojen ja mittavien säästöjen keskellä tarvitaan inhimillistä politiikkaa ja välittämistä. Meidän kaikkien arkeen vaikuttavat palvelut tarvitsevat puolustajia – päättäjiä, jotka ymmärtävät, että yhteisöllisyyden ja osallisuuden lisääminen on tärkeää. Päättäjiä, joilla on sydäntä, tahtoa ja osaamista.
Äänesi on voimakas väline. Käytä sitä viisaasti, sillä päätetään, millaisen tulevaisuuden rakennamme yhdessä.
Sanna Laine
sosiaalialan asiantuntija, hallintotieteilijä, alue- ja kuntavaaliehdokas (sd.), Kempele