Suomen suurimman digiloikan aiheutti lopulta koronavirus, vaikka työn digitalisaatiosta on puhuttu jo pitkään. Etätyön digiloikan seurauksena suuri osa sellaisista työtehtävistä joita voi tehdä etänä, alettiin myös tehdä etänä. Onkin ollut mielenkiintoista nähdä, millaisia vaikutuksia etätyöllä on ollut ja tulee olemaan työelämässä ja yhteiskunnassa.
Etätyön digiloikka on ollut suureksi hyödyksi työelämälle. Etätyö antaa paljon vapauksia ja joustoa työntekoon sekä tarjoaa rauhallisen kotitoimiston meluisan avokonttorin sijaan. Työmatkoihin käytetty aika vähenee, samoin työmatkakulut ja -päästöt.
Etätöitä voi tehdä mökiltä, Lapin perukoilta tai joillain työnantajilla jopa ulkomailta, jos vain verkkoyhteydet toimivat. Etätyöstä voi olla kuitenkin myös haittaa, etenkin työpaikan yhteisöllisyydelle.
Yhteisöllisyys ja sosiaaliset suhteet ovat ihmisen tärkeitä perustarpeita. Kuuluminen johonkin yhteisöön, kuten työyhteisöön, lisää sosiaalista pääomaa ja onnellisuutta, vähentää yksinäisyyttä ja ehkäisee syrjäytymistä. Yhteisöllisyyden kokemus muodostuu yhteisön jäsenten keskinäisestä luottamuksesta, avoimesta vuorovaikutuksesta ja osallistumisesta. Etätyössä tämä toteutuu huonosti.
Etätyötä tehdään yleensä yksin kotona, jolloin sosiaaliset kontaktit työkavereihin vähenevät selvästi tai saattavat jopa loppua kokonaan. Etätyön tekijä viettää helposti kahvitaukonsa yksin koneen äärellä, jolloin lähityössä tutut kahvipöytäkeskustelut jäävät kokonaan pois. Erilaiset etäkahvittelut tuntuvat väkinäisiltä, ja vuorovaikutus etänä on vain varjo siitä, millaista vuorovaikutus on rikkaimmillaan, kasvotusten.
Kaikki eivät toki kaipaa samalla tavalla työpaikan yhteisöllisyyttä. Silti voimme väittää, että täysipäiväinen etätyö ei sovi ihmiselle. Syrjäytymisen riski on merkittävä erityisesti niillä, jotka ovat muutenkin yksinäisiä. Työntekijän pakottaminen täysipäiväiseen etätyöhön on epäinhimillistä ja lisää yhteiskunnan ongelmia.