Minulla oli nuorempana unelmia tulevaisuudestani. Halusin olla parturi-kampaaja, insinööri tai astronautti. Lukiossa kuitenkin tulevaisuudensuunnitelmani hukkui kaaoksen keskelle, ja korkeakouluun haku on jo pian ajankohtainen.
Tulevaisuuden mörkö kummittelee ja haistattaa pitkät naurun kera. Tämä, ja se, että ympärilläni kaverit tuntuvat olevan perillä tulevaisuutensa suhteen, saa minut tuntemaan itseni epäonnistujaksi ja taakaksi yhteiskunnalle. Jokainen mahdollinen polku johdattaa tietyssä kohtaa korkeakouluun, mutta entä jos jään paikoilleni yksin?
Tämä voi olla monen nuoren kokemus nykypäivänä. Yhteiskunta painostaa nuoria hyppäämään pää edellä koulusta seuraavaan ilman hengähdystaukoja. Me, ja varmasti monet muutkin nuoret kokevat, että korkeakouluhakuihin kohdistuvat paineet ovat kammottavan suuret. Ahdistus ja stressi suoraan lukiosta korkeakouluun pääsemisestä raastaa nuorten henkistä hyvinvointia.