Olen vakaasti sitä mieltä, että erityisluokat on palautettava osaksi koulunkäyntiä niille, joille "tavisluokassa" opiskelu on syystä tai toisesta mahdotonta. Inkluusion idea on kaunis, mutta todellisuudessa se ei näy toimivan. Se on nähty niin moneen kertaan, että hyperaktiiviset lapset sekä opiskelusta välittämättömät aiheuttavat täysin tarpeetonta kuormitusta niin sanottujen tavallisten lasten opiskelulle, opettajista puhumattakaan.
On ehdottomasti tehtävä ryhtiliike ja palautettava opiskelurauha takaisin kouluihin. Jos ajattelemme pidempää tähtäintä, niin minkälaisiksi tulevat työyhteisöt muuttuvat, jos ongelmaan ei puututa jo heti kun ongelmia alkaa ilmentymään?
Vapettamiseen ja tupakointiin on puututtava sekä myös alkoholiin saati huumeisiin. Muistaakseni aivot kehittyvät noin kaksikymppiseksi saakka, eikä nuoren ihmisenalun keho ole moisten aineiden hyvä kohde. Aikuisena sitten saa tehdä miten itselleen hyväksi kokee, mutta alaikäisten ei tule käyttää ylimääräisiä aineita.
Yleisesti ottaen mielestäni yhteiskunta on ottanut aivan liikaa takapakkia nuorten kohdalla. Lapset, nuoret ja nuoret aikuisetkin tuntuvat kasvaneen naama kiinni kännykässä. Korvissa on luurit, jotka estävät ulkoiset ärsykkeet (kuten hälytysajoneuvojen äänet) ja jälki on myös sen mukaista. Onnekseni olen ripeiden toimieni ansiosta tähän saakka onnistunut mahdollisesti pelastamaan useammankin hengen liikenteessä.
Mieleeni on elävästi jäänyt mieleen eräs nuori neito, joka pyöräili punaisia päin, kuulokkeet korvillaan, ilman käsiä ja kännykkäänsä tuijottaen. Hän ei reagoinut millään tavalla auton töötin ääneen. Säikähdin pahasti, sillä en nähnyt neidon lähestymistä vasemmalta puoleltani muiden autojen takaa. Toivottavasti hän on vielä "elävien kirjoissa".
Lisäkseen toivoisin opetustoimelta sitä, että jo peruskoulun puolella kännykät todellaan kerättäisiin tuntien aluksi pois ja opetettaisiin mitä yksinkertaisimpia keinoja havainnoida ympäristöään.
Esimerkiksi jokainen autoa koskaan ajanut tietää, että auton ratista katsottuna on olemassa niin sanottuja sokeita pisteitä. Ison auton ratissa niitä on vielä enemmän kuin henkilöautolla ajaessa. Kukaan ei halua toisen henkeä omalletunnolleen ja myös nuoremman väestön olisi hyvä muistaa, että liikenne toimii vain yhteispelillä.
Kun törmää auton kanssa, siitä on leikki kaukana. Hyvällä tuurilla selviää pelkällä säikähdyksellä ja mustelmilla, huonommalla tuurilla tulee eteen muutto "Intiöön kahden neliön yksiöön maalämmöllä".
Vaikka peräänkuulutankin koulun vastuuta uusien ihmistenalkujen opettamisessa, kuten Anne Snellman totesi aiemmin Kalevassa (mielipidekirjoitus 8.1.), niin lähtökohtaisesti opetusvastuu on kodissa vanhemmilla.
Mielestäni niin sanottu vapaa kasvatus tai oikeammin kasvattamattomuus ei toimi kaikkien kohdalla, kuten helposti kuvitellaan. Yhteiskunnassa toimiminen vaatii toimia ennen kaikkea lasten vanhemmilta, mutta myös yhteiskunnan instituutioilta.
Mika Sipola
Oulu