Kuva: Jani Kaunisto
Alfa-PVP:n eli peukkuhuumeen lisääntynyt käyttö herättää viranomaisissa suurta huolta. 26-vuotias entinen alfa-PVP:n käyttäjä kertoo, minkälaiseen helvettiin aineen käyttö hänet ajoi.
Ville kokeili peukkua ensimmäisen kerran 17-vuotiaana. Hän sai siitä vahvan euforisen tunteen, mutta myös pelottavia vainoharhoja.
– Katselin koko ajan ikkunasta, tuleeko poliisit, vaikka siihen ei ollut mitään syytä. Myöhemmin vainoharhaisuus ja sekavuustilat vain pahenivat.
Aineen vaikutus tuntui vatsanpohjassa asti, tunne oli Villen mukaan kuin olisi ollut tippuvan lentokoneen kyydissä.