Kalevan kirjoitus paikallisten asukkaiden huolen ohittamisesta ammustehtaan tai vihreän siirtymän nimissä (Kaleva 7.2.) kiteyttää kasvavan huolen siitä, että suurhankkeiden kehittämisen kiireessä paikallisten ihmisten ääni jää taka-alalle. Tämä antaa etenkin Pohjois-Suomessa viitteitä laajemmasta muutoksesta, jossa osallistumisoikeudet kaventuvat samaan aikaan kun teollisuus- ja energiainvestointeja vauhditetaan.
Vihreän siirtymän ja kriittisten raaka-aineiden hankkeiden sääntelyssä on syntynyt uusi ja huolestuttava suunta: kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa heitä koskeviin päätöksiin ollaan heikentämässä. Tämä vaikuttaa suoraan siihen, miten hyväksyttäviä ja kestäviä tulevat hankkeet ovat.
Energiamurros on välttämätön. Tarvitsemme lisää energiaomavaraisuutta, irtautumista fossiilisista polttoaineista ja ratkaisuja ilmastonmuutokseen. Samalla vihreä siirtymä ja digitalisaatio edellyttävät kriittisiä raaka-aineita, joiden saatavuus on EU:lle strateginen kysymys. Uutta lainsäädäntöä on valmisteltu vauhdilla sekä Suomessa että EU:ssa – ja juuri tämä kiire on ydinongelma.
Useissa tuoreissa säädöksissä osallistumisoikeudet ovat kaventuneet. Rakentamislaissa puhtaan siirtymän hanke voi saada sijoittamisluvan ilman kaavaa, mikä vähentää kuntalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa jo valmisteluvaiheessa ja supistaa valitusoikeutta. Uusiutuvan energian niin sanotun nopean kehittämisen alueet voidaan nimetä ilman avointa osallistamista.
Myös kriittisiä raaka-aineita koskevan EU-asetuksen strategisten hankkeiden valintaprosessi ja kansallisen malminetsintäohjelman valmistelu ovat olleet vaikeasti seurattavia ja niukasti viestittyjä.
Kyse ei siis ole vain yksittäisistä hankkeista, vaan laajemmasta kehityssuunnasta, jossa lupaprosesseja nopeutetaan ja samalla demokratian reuna-alueita kavennetaan. Vaikka kaivoslainsäädännön osallistumisoikeuksia ei ole heikennetty, EU:ssa on jälleen vireillä muutoksia, jotka nopeuttaisivat energiainfrastruktuurihankkeita ja samalla rajoittaisivat kansalaisten mahdollisuuksia tuoda näkemyksiään esiin.
Aiheesta täytyy puhua, sillä vihreä siirtymä ei onnistu ilman ihmisten luottamusta. Jos paikalliset kokevat, että heidät ohitetaan, vastustus kasvaa ja hankkeet viivästyvät – juuri päinvastoin kuin lainsäädännön kiirehtimisellä tavoitellaan.
Vaikka laki ei enää yhtä vahvasti velvoita osallistamiseen, kunnilla ja yrityksillä on edelleen mahdollisuus toimia avoimesti ja vuorovaikutteisesti. Tässäkin pätee vanha periaate: vapaus luo vastuuta. Erityisesti Pohjois-Suomessa tätä on syytä korostaa, sillä alueelle kohdistuu samanaikaisesti tuulivoimasuunnitelmia, malminetsintää, energiainfrastruktuurihankkeita, ja täällä on lukuisia mahdollisia nopean kehittämisen alueita. Kunnat voisivat strategiatasolla järjestää laajoja kuulemisia ja keskusteluja, joissa kuntalaiset pääsisivät aidosti vaikuttamaan.
Lupaviranomaiset ovat sidottuja lakiin, mutta kunnat ja hanketoimijat voivat halutessaan varmistaa, että ihmiset tulevat kuulluiksi. Jos vihreä siirtymä halutaan toteuttaa oikeudenmukaisesti ja kestävästi, osallistaminen ei ole hidaste vaan ehdoton edellytys. Nyt on oikea hetki pysähtyä ja varmistaa, ettei kiire ohita demokratiaa. Vihreä siirtymä tarvitsee ihmisten tuen – ja tuki syntyy vain, jos heidän näkemyksillään on merkitystä.
Minna Pappila
johtava tutkija (OTT), REBOUND-hanke, Suomen ympäristökeskus (Syke), Helsinki
Mia Landauer
yliopistotutkija (Dr. nat. techn., FM), REBOUND-hanke, Arktinen keskus, Lapin yliopisto, Rovaniemi