46 vuotta teollisuuden palveluksessa on opettanut minulle yhden järkähtämättömän totuuden: Suomi elää viennistä. Olen seurannut suomalaisen työelämän murrosta aitiopaikalta neljän vuosikymmenen ajan. Maailma on muuttunut, mutta talouden perusyhtälö on pysynyt samana. Hyvinvointivaltiomme kivijalka muurataan tehtaissa ja satamissa, joissa kotimainen työ muuttuu globaaliksi valuutaksi.
Olen syvästi huolissani siitä ymmärretäänkö enää, mistä yhteinen hyvämme todellisuudessa kumpuaa. Viimeaikaiset poliittiset lakot olivat tästä ymmärryksen puutteesta kallis oppitunti. Arviot lähes kahden miljardin euron menetyksistä bruttokansantuotteeseen ovat hätkähdyttäviä, mutta pelkät eurot eivät kerro koko totuutta. Rahaa tulee ja menee, mutta luottamus on haurasta pääomaa.
Kansainvälisessä kaupassa toimitusvarmuus on laadun rinnalla kriittisin tekijä. Jos Suomen satamat seisovat ja tehtaat vaikenevat poliittisten kiistojen vuoksi, ulkomaiset ostajat eivät jää odottelemaan. Tilaukset valuvat välittömästi naapurimaihin, kuten Ruotsiin ja Saksaan. Kun tilaussopimukset kilpailutetaan uudelleen, kerran menetettyä asiakasta on äärimmäisen vaikea houkutella takaisin.
Jokainen lakkoileva satama on mainosviesti kilpailijoillemme. Menetetyt tilaukset tarkoittavat suoraan menetettyjä investointeja ja pysyvästi kadonneita työpaikkoja. Meillä pienellä kansalla ei ole varaa tällaiseen itsetuhoisuuteen tilanteessa, jossa globaali kilpailu kiristyy päivä päivältä.
Suomen menestys on aina perustunut kykyyn sopia ja puhaltaa yhteen hiileen. On aika palata perusasioiden äärelle: teollisuuden toimintaedellytysten turvaaminen ei ole pelkkää talouspolitiikkaa – se on suomalaisen elämäntavan puolustamista.
Seppo Kotaniemi
80 vuotta, teollisuuden ja työelämän veteraani, Suolahti