Kerrostalon kellaritilojen pienessä WC:ssä hajonnut lämminvesijohto valutti usean sentin vesikerroksen lattialle Oulun Koskelassa tiistai-iltapäivänä.
– Siinä oli noin viisi senttiä vettä 60 metriä pitkällä ja metrin levyisellä käytävällä, kertoi päivystävä palomestari Vesa Ek.
Palokunta poisti vettä imureilla ja loput lastoilla lattiakaivoihin. Kellarissa on sauna sekä varastotiloja, mutta vettä oli lähinnä käytävällä, Ek kertoi.
Vesijohdon rikkoutumisen syy ei ollut toistaiseksi selvillä.
Pelastuslaitoksen yksiköitä hälytettiin vahingontorjuntaan Kölitielle kello 15.50 aikoihin.