Ve­sis­tö­vai­ku­tuk­set estävät kai­vok­sen tai sel­lu­teh­taan aiempaa her­kem­min – "Hyvän tilan tavoite sitoo"

Kaivosten perustaminen mihin tahansa ei enää onnistu. Ympäristöluvituksessa sovelletaan niin sanottua Weser-päätöstä, jonka mukaan vesistövaikutukset ovat aiempaa ratkaisevampia.

Kittilän kultakaivos ohittaa 20 kilometriä pitkällä jätevesiputkilinjalla kuvassa oikeassa laidassa virtaavan Seurujoen, johon jätevedet aiemmin laskettiin. Nyt jätevedet lasketaan Loukiseen, jossa on Seurujokea suurempi virtaama.
Kittilän kultakaivos ohittaa 20 kilometriä pitkällä jätevesiputkilinjalla kuvassa oikeassa laidassa virtaavan Seurujoen, johon jätevedet aiemmin laskettiin. Nyt jätevedet lasketaan Loukiseen, jossa on Seurujokea suurempi virtaama.

Kaivosyhtiöt joutuvat jatkossa entistä tarkemmin miettimään, mihin ne voivat kaivoksen perustaa. Luvan jätevesien laskemiseksi vesistöön sai aiemmin kevyemmin. Nyt lupaviranomaiset arvioivat tarkkaan vaikutuksia jätevedet vastaanottavaan vesistöön. Sen tilaluokitus ei saa heikentyä.

Taustalla on Euroopan tuomioistuimen Weser-tuomio, josta on nyt tullut sitova ennakkopäätös myös Suomessa.

Suomessa tunnetuin Weser-ennakkopäätökseen perustuva luparatkaisu on Kuopioon suunnitellun Finnpulpin sellutehtaan ympäristöluvan hylkääminen.

Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden professori Antti Belinskij sanoo, että ympäristölupien myöntäminen perustuu Suomen ympäristönsuojelulakiin. Keskeinen kysymys on, aiheuttaako hanke merkittävää ympäristön pilaantumista.

– Weser-tuomiota käytetään oikeusohjeena, kun tulkitaan, mitä tarkoitetaan merkittävällä ympäristön pilaantumisella.

Merkittävää ympäristön pilaantumista on esimerkiksi se, että vastaanottavan vesistön ekologinen luokitus heikkenee.

Agnico Eaglen Kittilän kultakaivos sai toukokuussa Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta luvan jätevesiputkeen. Samalla yhtiö sai luvan malminlouhinnan kasvattamiseen noin neljänneksellä.

Tämän vuoden lopulla kaivoksen jätevedet on tarkoitus purkaa kaivokselta 20 kilometriä etelään sijaitsevaan Loukisen ja Sotkajoen yhtymäkohtaan. Loukinen laskee 8 kilometriä alempana Ounasjokeen.

– Uuden purkupisteen virtaama on keskimäärin kuusinkertainen nykyiseen verrattuna, perustelee kaivoksen ympäristöpäällikkö Jaakko Saukkoriipi.

Uusien lupien taustalla on se, että Kittilän kultakaivos on joutunut vaikeuksiin vesitaseensa kanssa. Ongelmana eivät ole niinkään kullan rikastusprosessin jätevedet vaan kaivokseen valuva pohjavesi. Sitä kutsutaan kuivatusvedeksi. Niitä kertyy koko ajan lisää ja ne kuormittavat haitta-ainepitoisuuksillaan Seurujokea jo enemmän kuin varsinaiset prosessivedet.

Saukkoriipi sanoo, että purkuputkella ja kaivoksen laajenemisen vuoksi lisääntyvillä kuivanapitovesillä ei ole suoraa keskinäistä yhteyttä.

– Kuivanapitovesimäärät eivät korreloi suoraan louhintamäärän kanssa. Vesimäärät ovat riippuvaisia pikemminkin siitä, missä osissa kaivosta louhintaa toteutetaan. Muun muassa louhittavan alueen kallioperän rikkonaisuus vaikuttaa vesimääriin.

Kaivosyhtiö on laskenut 10 vuoden toimintansa ajan jätevetensä Seurujokeen.

– Veden laatu on muuttunut. Tämä on ihan selvä asia, mutta muutosten seuraukset vesieliöstössä eivät ole niin selviä. Muutoksia näkyy piilevissä, mutta ei niinkään kaloissa tai pohjaeläimissä, sanoo Seurujoen ekologista tilaa arvioinut Suomen ympäristökeskuksen (Syke) erikoistutkija Heikki Mykrä.

Kaikki kolme ovat keskeisiä biologisia indikaattoreita, joiden perusteella tehdään vesistöjen ekologisen tilan luokitusta.

Onko siis mahdollista, että Seurujoen ekologinen tila voisi muuttua hyvästä tyydyttäväksi, mitä nykyisen ympäristölupakäytännön perusteella ei saisi tapahtua?

– Vaikka piileviin perustuva Seurujoen luokitus kaivoksen alapuolella oli joko tyydyttävää tai hyvää, sekä vesikasvit että pohjaeläimet luokittuivat erinomaiseen ekologiseen tilaan. Myös kalaindeksin perusteella ekologinen tila oli erinomainen. Jos Seurujoen ekologinen tila määriteltäisiin tiukasti huonoimman luokituksen mukaan, määräytyisi se piilevien perusteella. Kaikkien laatutekijöihin perusteella tila luokitellaan kuitenkin hyväksi, vastaa Heikki Mykrä.

Finnpulpin ympäristölupaa tulkittiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa käytännössä yhden ekologisen laatutekijän perusteella. Se on kasviplankton, jonka rooli järviekosysteemissä on toki suurempi kuin piilevien rooli jokiekosysteemissä.

KHO noudatti one-out, all-out -periaatetta, jonka mukaan vesimuodostuman tilaluokka määräytyy ekologisesta ja kemiallisesta tilasta huonomman mukaan ja ekologinen tilaluokka määräytyy ekologisten laatutekijöiden huonoimman arvon mukaan.

Tutkijatohtori Tiina Paloniitty Helsingin yliopistosta kertoo sähköpostitse, että lupia ei jatkossa kannata hakea laskevan trendin vesistöihin.

– Jos hankkeen voi suunnitella niin, että heikkenemistä ei tapahdu tai ”hyvän tilan saavuttamista ei merkittävästi vaikeuteta”, kuten KHO on linjannut, todennäköisyydet luvan saamiselle ovat korkeammalla. Koska hyvän tilan tavoite sitoo, etenkään hyvää heikommassa tilassa oleviin vesistöihin ei voi Weserin jälkeen myöntää uusia lupia, jotka lisäisivät vesistön kuormitusta.

Tausta

Luokitus ratkaisee

Teollisuuslaitosten vesistöpäästöjen arvioinnissa keskeisessä roolissa on niiden vaikutus pintavesien ekologiseen tilaluokitukseen.

Tilaluokituksen tekevät ely-keskukset kuuden vuoden välein. Tuorein luokitus perustuu 2012-2017 tuloksiin.

Luokituksen asteikko on: erinomainen, hyvä, tyydyttävä, välttävä ja huono.

Tila luokitellaan sen mukaan, kuinka suuria muutoksia ihmisen toiminta on aiheuttanut.

Arvioinnissa käytetään vesistöstä mitattujen muuttujien arvoja ja niitä verrataan luonnontilaisiin vesistöihin.

Keskeisessä roolissa ovat biologiset laatutekijät, joita ovat kasviplankton, vesikasvit, päällyslevät, pohjaeläimistö ja kalasto.

Jos hankkeen voi suunnitella niin, että heikkenemistä ei tapahdu tai ”hyvän tilan saavuttamista ei merkittävästi vaikeuteta”, kuten kho on linjannut, todennäköisyydet luvan saamiselle ovat korkeammalla.
Tiina Paloniitty
Tutkijatohtori