Vesijohdon liitos rikkoutui rakennustyömaalla Oulun Heinäpäässä, ja vettä valui läheisen kerrostalon kellariin, kerrotaan Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta.
Vettä oli ehtinyt tulla kellariin reilusti, mutta isoja vahinkoja ei ole todennäköisesti syntynyt. Veden kastelemassa tilassa oli autohalli. Veden pinta oli jäänyt noin viisi senttiä autohallin kynnyksen alapuolelle, eikä vesi ollut päässyt leviämään rakenteisiin laajemmin.
Hälytys rakennustyömaalle tuli noin kello 4.30 maanantain vastaisena yönä.
Pelastuslaitokselta arvioidaan, että vettä oli valunut rikkoutuneesta neljä senttiä halkaisijaltaan olevasta putkesta jo pidemmän aikaa. Vesi oli ehtinyt muodostaa hiekkaan ojan.
Pelastuslaitos sulki venttiilin, ja veden tulo loppui. Tilanteen korjaamisesta vastaa rakennustyömaan väki.