Uuden Oulun talousluvut ovat ankeita. Edessä ovat rankat ajat. Nokian pakkaillessa laukkujaan varsinkin yhteisöverotuotot laskevat huimalla tavalla.
Talouden kiistämättömät faktat eivät kuitenkaan oikeuta ajamaan alas terveysasemien ja koulujen verkostoa. Lyhytnäköiset säästöt hyvinvoinnista ja sivistyksestä johtaisivat pahoinvoinnin lisääntymiseen, joka mätkähtäisi maksettavaksi takaisin tulevaisuudessa kymmenkertaisena. 1990-luvun lamapäätöksistä voidaan kaivaa riittävästi surullisia esimerkkejä.
Uuden Oulun valtuuston on siis tarvittaessa oltava valmis rukkaamaan kunnallisveroprosenttia, jos vaihtoehtona on palveluiden alasajo. Vaikka myös sähköisiin palveluihin panostaminen ja kevyempien palvelurakenteiden hakeminen ovat tolkkuja linjauksia, ei esimerkiksi opettajan tai sairaanhoitajan panosta inhimillisessä työssä voi korvata mikään hienosti suunniteltu nettisivusto.
Uuden Oulun investoinnit on toki laitettava suurennuslasin alle. Mutta esimerkiksi selviämishoitoaseman kaltaiset ja pitkään vatvotut ennaltaehkäisevää työtä tukevat ratkaisut on yksinkertaisesti toteutettava lähivuosina. Ne maksavat itsensä takaisin vuosien saatossa.
On myös huomattava, että kunnallisverotuksesta tehdään jatkossa valtion avustuksella pieni- ja keskituloisia suosivampaa eli progressiivisempaa, koska perus- ja työtulovähennyksiä nostetaan entisestään ensi vuoden alusta. Kunnallisvero ei ole takavuosien malliin tasavero, joka roimii kaikkia samalla tavalla. Sitä ei siis tarvitse pelätä uudessa Oulussa ruton, koleran eikä minkään modernin tarttuvan taudin malliin. Ei verojen nostaminenkaan silti mikään hilpeä ratkaisu ole.
Oiva säästökeino olisi myös purkaa Oulun soveltamaa tilaaja–tuottaja-mallia, joka on paisuttanut lähinnä byrokraattista pomoporrasta. Paperinpyörittelyyn kuluvat rahat tarvitaan jatkossa käytännön työntekijöiden palkkoihin.
Olli Kohonen
kunnallisvaaliehdokas (vas.)
Oulu
