Miten kunnallisvero liittyy kuningasrapuun, huippuvesimeloniin tai säkilliseen riisiä? Tämä kysymys tuntuu suomalaisesta erikoiselta, mutta Japanissa tämä on hyvä puheenaihe ruokapöydän ääressä.
Osana maaseudun elinedellytysten parantamista Japanissa luotiin vuonna 2008 niin sanottu ”kotikuntaverojärjestelmä”, jossa kansalaiset voivat vapaaehtoisesti maksaa pientä paikallisveroa myös muualle kuin asuinpaikkakunnalleen.
Alun perin ideana oli, että maaseudulta kaupunkeihin muuttavat kotiseuturakkaat japanilaiset tukisivat lähtönsä jälkeen omaa kotiseutuaan maksamalla sille vapaaehtoisesti paikallisveroa.
Kotikuntavero hyvitetään asuinpaikkakunnan veroa vastaan, joten ylimääräistä verorasitusta siitä ei muodostu. Käytännössä moni japanilainen valitsee kotikuntaveron kohteensa kotiseuturakkauden sijaan sen perusteella, mitä saa kunnalta ”vastalahjaksi” veroa vastaan.
Paikalliset elintarvikkeet ovat nousseet vahvimmaksi kilpailuvaltiksi, ja eri kuntien ja alueiden paikallisherkkuihin voi tutustua kätevästi tätä varten perustetuilla nettisivuilla.
Vaikka Japanin malli tuntuukin ensiajatukselta kummalliselta, on siinä puolensa. Kotikuntaveromalli on tehnyt veronmaksusta kansalaisille aiempaa viihdyttävämpää samalla, kun se tarjoaa pienillekin kunnille mahdollisuuden tehdä paikallisia erikoisuuksiaan tunnetuksi ympäri Japania ja kerätä lisäverotuottoja paikallispalveluiden ylläpitämiseksi.
Ainakin ajatusleikkinä suomalaiset kunnat voisivat miettiä, mitkä olisivat omat kilpailuvaltit kotikuntaverokilpailussa, jos malli luotaisiin Suomeen. Kotikuntaveromallia voisi myös ajatella rakennemuutospaikkakunnille suunnattuna lahjoitusvähennyksenä, jolloin kriisikunnille vapaaehtoisesti maksettu kuntavero hyvitettäisiin valtiontuloverotuksessa.
Tomi Viitala
johtava veroasiantuntija, Keskuskauppakamari