"Kaupunki Tver", kertoo venäläinen vaunupalvelija, kun Helsingistä Moskovaan matkalla oleva juna pysähtyy pari tuntia ennen määränpäätään.
Vaikka Tveristä ei ole Moskovaan kuin 170 kilometriä, pääkaupungin nopea vaurastuminen ei provinssiin ole näkyvästi säteillyt. Tverin pääkaduilla on siellä täällä keskellä ajokaistoja melkoisia kuoppia, vanhat raitiovaunut kolistelevat hitaasti vaappuen pitkin kiskoja, ja kaupungin autokanta on vielä enimmäkseen kotoperäistä: Ladoja, Mosseja, Volgia.
Vajaan puolen miljoonan asukkaan Tverissä on elänyt seitsemän kuukauden ajan Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkija Suvi Salmenniemi. Kaupungissa hän on kerännyt aineistoa tulevaan väitöskirjaansa. Samalla on tullut opittua tuhti annos venäläistä elämää ja asumista.
Kauhut jo takana
Salmenniemi nojaa opiskelijasolunsa keittiön ikkunalautaan ja kertaa kokemuksiaan elämästä ja asumisesta itänaapurissa. Suomalaisenkaan mittapuun mukaan Salmenniemen nykyistä asuntoa ei pääse moittimaan, mutta tutkija on ehtinyt nähdä ja tuntea myös venäläisen asumisen nurjan puolen.
Ensimmäinen yksiö asunto uudessa kaupungissa vastasi juuri niitä kauhukuvauksia, joilla Venäjälle pitemmäksi aikaa lähteviä pelotellaan.
"Aamuisin oli aivan hirveä nousta. Ensin piti nuijia hengiltä torakat, jotta pystyin menemään kylpyhuoneeseen - jonne ei tullut vettä ja jonka seinä oli romahtamassa", hän kertoo. Vuokraakin murjusta piti maksaa sata euroa kuussa, mikä paikallisen hintatason mukaan on kova summa.
Moni Venäjällä pitkään asunut oppii sietämään torakoita - silloin kun niitä on muutama vessassa ja kun ne luikkivat karkuun, kun valot napsauttaa päälle. Salmenniemen asunnon torakat olivat kuitenkin tavallista karaistuneempaa sorttia. Niitä ei ollut muutamia vaan yli kaiken kohtuuden, eikä vain vessassa vaan myös makuuhuoneessa ja keittiössä.
Eivätkä vipeltäjät pelänneet edes valoa, joka suomalaisella oli päällä läpi yön.
Salmenniemen päätös asunnon vaihdosta alkoi sinetöityä siinä vaiheessa, kun torakoista karskein yhtenä yönä käveli hänen kasvoillaan.
Seuraavaksi vuorossa oli asunto, jota vuokrasi Tverin yliopiston opettajalta. Se oli kauhukokemusten jälkeen selvä askel parempaan, mutta vielä edellistäkin kalliimpi. Yksiöstä piti pulittaa 125 euroa kuukaudessa.
Etuoikeutettua asumista
Suomessa jonkin aikaa oltuaan Salmenniemi palasi Tveriin, ja nyt yliopiston opiskelija-asuntoon. Asuntola sijaitsee rauhallisella sivukadulla keskustan tuntumassa ja on tarkoitettu nimenomaan yliopiston ulkomaalaisvieraille.
Remontoitu rakennus otettiin käyttöön viime helmikuussa remontin jälkeen, ja tavallisiin venäläisiin opiskelija-asuntoloihin verrattuna se on siistiksi kunnostettuna suorastaan luksusluokkaa.
Alakerran ovella vahtimestaribaabushka (joskus nuorempikin naisihminen) pitää vahtia, ettei ylempiin kerroksiin pääse asiatonta väkeä. Vahtitädit eivät ole kuitenkaan vain vartijoita vaan avustavat vaikkapa silloin, jos huone on viileä ja sinne tarvitaan sähköpatteria.
Asuntolan etuihin kuuluu esimerkiksi mahdollisuus internetin maksuttomaan käyttöön. Samoin paikallispuhelut ovat ilmaisia, silitysrauta on talon puolesta, ja ilmaiseksi saa katsoa myös venäläisiä videoita.
Oman tilavan makuu-työhuoneen ohella solussa on yhteinen keittiö ja kylpyhuone. Huoneen perusvarustukseen kuuluu jopa väritelevisio. Asunto on hyvinkin siitä maksettavan 50 euron väärti.
"Oikeastaan tässä tulee huono omatunto siitä, että ulkomaalaiset saavat asua niin paljon paremmin kuin venäläiset opiskelijat", Suvi Salmenniemi sanoo.
Lisälämpöä kaasulla
Kun venäläisissä asunnoissa yleisiä ovat tummahkot seinäpinnat sekä koristeelliset tapetit ja matot, tässä asuntolassa yleissävy on kevyt ja vaalea. Remontin jälkeen kaikki näyttää olevan vielä siistissä kunnossa, joskin jotkin pienet merkit jo osoittavat, ettei kaikkea ole ehkä tehty ihan kovimpien laatuvaatimusten mukaan. Esimerkiksi osa keittiön kaapistojen ovista on jo alkanut irrota kiinnityksistään.
Aivan irrallaan muun kaupungin elämisen tasosta ei edes ulkomaalaisten opiskelija-asuntolassa voi muutenkaan elää. Jos hanavesi ei kaupungissa ole juomakelpoista, samalla tavalla se on opiskelija-asuntolassakin keitettävä. Toinen vaihtoehto on juoda pullotettua vettä, mistä Suvi Salmenniemen solussa kertovat monilitraiset muovipullot keittiön pöydällä.
Edellisissä asunnoissa Salmenniemi saattoi nauttia lämpimästä vedestä vain runsaan kuukauden ajan. Ulkomaalaisten opiskelija-asunnossa tilanne on kuitenkin parempi, koska osaan huoneista on asennettu varaaja. Sellainen on myös Salmenniemen asunnossa. Kaupungin vakituisilla asukkailla tilanne näyttää huonommalta:
"Tverin kaupunki on korviaan myöten veloissa energiayhtiölle, joten lämmitys-ja vesiongelmat tulevat takuulla jatkumaan koko syksyn ja talven, jollei jotain mullistavaa tapahdu paikallispolitiikassa "
Lämmitys kaupungissa alkaa yleensä silloin, kun kaupunkiin tulevat pakkaset. Viime talvena osa yliopiston luennoista jouduttiin peruuttamaan kylmyyden vuoksi. Joskus luennoilla istuttiin karvalakit päässä.
"En ihmettele, että täällä sattuu kaasuräjähdyksiä. Itsekin lämmitin asuntoani viime talven kylminä päivinä kaasuhellaa käyttämällä."
Paikallisia lääkkeitä
Venäläinen vieraanvaraisuus ja myönteinen suhtautuminen suomalaisiin on kuitenkin lämmittänyt ainakin mieltä silloin kun on ollut vaikeaa. Kun Salmenniemi talvella sairasti, tuli venäläinen ystävä katsomaan potilasta ja antamaan neuvoja hyvistä rohdoista.
Pääasialliseksi lääkkeeksi hän tarjosi lientä, jossa oli ensinnäkin pullollinen vodkaa, ja sen lisäksi hunajaa, sitruunaa ja valkosipulia. Sitä piti - tai olisi pitänyt - nauttia puolen tunnin välein. Toinen tapa parantaa oloa oli kiertää kaulan ympärille lämmin huivi. Sekin piti ensiksi kastaa vodkaan.