Hyvinvointialue kirjoittaa puheita siitä, miten vanhuksen ja pitkäaikaissairaan hoitoa kotona tuetaan kotihoidon turvin. Kotihoitoa jatketaan silloinkin, kun se ei enää kenenkään mielestä ole turvallista ja inhimillistä.
Omaisemme kotona asuminen ei myöskään olisi mahdollista ilman omaisten antamaa apua arjen asioissa, virallisissa asioissa ja peseytymisavussa.
Kirjoitan läheisestäni, jolla on pitkälle edennyt muistisairaus ja syövän vuoksi palliatiivinen hoitolinja sekä lisäksi muita pitkäaikaissairauksia. Hän tarvitsee ohjausta ja apua päivittäisissä toiminnoissaan. Hänellä on turvapuhelin.
Hän osaa painaa turvapuhelinta silloin kun toinen ihminen ohjeistaa painamaan hälytintä. Hän ei osaa kuitenkaan käyttää turvapuhelinta itsenäisesti, johon se ensisijaisesti on tarkoitettu.
Liikkuminen onnistuu rollaattoriin tukeutuen sisätiloissa. Omaisemme on löydetty useita kertoja lattialta kaatuneena, mahdollisesti useita tunteja lattialla maanneena osaamatta painaa turvahälytintä.
Taustalla on useita sairaalan ja lyhytaikaishoitojaksoja viime vuosien aikana.
Omaiselle on haettu ympärivuorokautista asumista kolme kertaa. Lisäksi yhdestä kielteisestä päätöksestä on tehty muutoksenhaku jaostoon, tästäkin on tullut kielteinen päätös.
Kolmannesta ympärivuorokautisen asumisen hakemuksesta ei ole päätöstä, koska ensin arvioidaan omaisemme mahdollisuus yhteisölliseen asumiseen. Kuitenkaan omaisemme ei mielestämme ole yhteisöllisen asumisen asukas, koska yhteisöllisessä asumisessa ei ole yövalvontaa ja jossa odotetaan asiakkaalta sosiaalisempia taitoja.
Omaisemme kokee jatkuvaa turvattomuutta ja on ilmaissut halunsa hoivapaikkaan. Paikkaan jossa hän voisi elää loppuelämänsä puolisonsa kanssa samassa paikassa.
Kysymys kuuluu, kenelle hoitopaikka myönnetään? Miksi kokonaistilannetta ei arvioida? Inhimillisyys päätöksistä tuntuu puuttuvan kokonaan.
Väsynyt omainen
Kirjoitus julkaistaan poikkeuksellisesti nimimerkillä asian arkaluonteisuuden vuoksi. Kirjoittajan henkilöllisyys on toimituksen tiedossa.