
Meitä reuna-alueilla asuvia usein syytetään kyläpolitikoinnista. Väitetään, että emme osaa ajatella koko kaupungin etua.
Kyläpolitikointia tai ei, on mielestäni tärkeää, että asiantuntemusta alueiden tilanteesta ja päätösten vaikutuksia asukkaiden elämään tuodaan esille.
Tiedän, mitä merkitsi, kun hammashoitola- ja neuvolapalvelut omalta kylältä lakkautettiin. Tiedän, mitä on työskennellä sisäilmaongelmista kärsivässä koulussa, mikä merkitys lähikoululla tai oman kylän lukiolla on kylän elinvoimalle.
Tiedän kokemuksesta, miten yksityisteitä hoidettiin ennen ja miten nyt. Tiedän, mitä tarkoittaa asua alueella, jossa ei joukkoliikennettä eikä katuvaloja ole.
Uskon myös tietäväni, miksi osa ihmisistä haluaa asua juuri näin. Kaupungissa asuneena tiedän myös, miksi se sopii toisille paremmin. Kokemuksemme ovat arvokasta taustatietoa päätöksenteossa.
Soten siirtyessä maakunnille kasvaa sivistys- ja kulttuuripalveluiden rooli kuntien päätöksenteossa. Opettajana ja koulun apulaisjohtajana tiedän, miten säästöt ovat vaikuttaneet koulun toimintaedellytyksiin.
Tiedän, mitä käytännössä merkitsee tuen tarpeessa oleva oppilas luokassa ja se, ettei palkata sijaisia, vähennetään koulunkäynninohjaajia ja tuntikehystä. Tiedän, mitä taiteilua oppimateriaalitilausten tekeminen rahojen vähentyessä ja oppilasmäärän kasvaessa on.
Tunnen rehtorin tuskan siitä, että opetusryhmien kokoa on pakko kasvattaa, että resurssit saa riittämään. Tiedän, mistä ei voi enää säästää.
Se, että asuu reuna-alueella, ei estä tekemästä koko kaupunkia kehittäviä päätöksiä. Kaupunkia ei kehitetä näivettämällä elinvoimaisia kyliä ja keskittämällä kaikkea keskustan alueelle.
Oulussa olisi jo korkea aika päästä eroon vastakkainasettelusta keskustan ja reuna-alueiden välillä. Molempia tarvitaan ja molempia tulee kehittää niiden vahvuuksista käsin. Elinvoimaa, sitä tarvitaan koko Ouluun.
Sirpa Tikkala
kuntavaaliehdokas (kesk.)
Oulu