Kaleva 4.7.1926. Mikäli olemme asianomaiselta taholta kuulleet, tullaan NMKY:n Pikatoimisto Marsin Oulun osaston toimesta täälläkin asettamaan kengänkiillottajapoikia eri puolille kaupunkia samaan tapaan kuin eräissä muissakin kaupungeissa jo ennemmin on tehty.
Kuten tunnettua oli Oulussa joitain vuosia sitten kengänkiillottajapoikia yleisön käytettävinä, mutta lakkautettiin heidän toimintansa poliisilaitoksen toimesta. Tämä toimenpide herätti ihmetystä varsinkin matkustajissa, jotka olivat muualla tottuneet kadulla kiillotuttamaan kenkänsä.
Tätä asiantilaa parantaakseen ryhdyttiin Oulun NMKY:n toimesta noin puoli kuukautta sitten täkäläisen poliisilaitoksen kanssa neuvotteluihin, jotka nyttemmin ovat johtaneet edellä mainittuun myönteiseen tulokseen.
Myymäläneuvosto vertailee elinehtoja
Kivelän myymäläneuvosto vertailee eri yhteiskunta-asemassa olevien elinehtoja. Hietalan osuuskaupan Kivelän myymäläneuvostoon kuuluvat opett. Jussi Oksala, räätäli Aukusti Auma ja maanviljelijä Paavo Pelto.
He olivat yhteisissä tehtävissä kasvaneet hyviksi ystäviksi, jotka myöskin erimielisinä ymmärsivät toisiaan.
Kaikilla näillä miehillä on oli harrastusta yleisten asiain ja yleensä elämän ymmärtämiseen. Koskaan ei heillä ollut niin kiirettä, että myymäläneuvoston kokouksessa ei olisi samalla keskusteltu jostain muustakin kuin kokoukselle varsinaisesti kuuluvista asioista. Tärkeimmät päivän tapaukset ja kysymykset tulivat aina pohdittaviksi.
Puoleksi leikillä ja puoliksi todella oli m.m. monesti kosketeltu eri yhteiskuntaluokkain väliseen asemaan ja eri asemassa olevain kansalaisten elinehtoihin. Keskustelujen henki oli ollut sellainen, että kukin puhuja oli tavallisesti vaikeroinut oman luokkansa ja sitä lähellä olevain aseman mahdollisimman hyväksi.
Räätäli Auma oli vahva tasa-arvoisuuden harrastaja, joka aina teroitti sitä periaatetta, ettei saa olla eroa ihmisen ja ihmisen välillä. Kaikkien kansalaisten tulee nauttia samanlaisia tuloja, kansalaisarvoa j.n.e.
Palloseuralla kova pähkinä purtavaksi
Haaparantalaiset vaiko oululaiset voittavat jalkapallo-ottelun? Ottelu alkaa klo 1 päivällä ja suoritetaan se kaupungin urheilukentällä, missä on ottelun ajan torvisoittoa.
Lisäksi on Oulun Palloseura järjestänyt kentälle oman ravintolan, joten yleisöllä on tilaisuus musiikin ja nautintorikkaan pelin ohella virkistellä itseään virvokkeilla.
Haaparantalaiset saapuvat tänään päiväjunalla, ja kuuluu heidän joukossaan olevan muutamia Ruotsin liittojoukkueessa aikoinaan pelanneita "häiskiä", joten Palloseurallamme on heissä kova pähkinä purtavana.
Kun Palloseura kuitenkin tänään esiintyy parhaassa mahdollisessa kokoonpanossaan, ei yleisöllä ole syytä tuudittautua mahdollisen varman tappion edellyttämään tunteeseen, vaan voi se pikemminkin odottaa poikiemme selviytyvän voittajana ottelusta.
Joka tapauksessa jännittäväisyyttä ei kentältä tule tänään puuttumaan, ja sehän lienee pääasia. Yleisön mukavuutta silmällä pitäen kuulutetaan – muun muassa suuren maailman malliin – megafoonilla jäljellä oleva peliaika.
Päättäjäisiksi on Oulunsuun Pirtillä tanssiaiset, jotka alkavat klo puoli 9 ill. ja joissa nuoremmalla väellä on tilaisuus Palloseuran oman jazz-orkesterin musiikin mukaan päättää tämä jalkapallon merkeissä vietettävä sunnuntai.
Yleisöä Pirtille kuljettaa auto-omnibus, joka lähtee Kahvila Kiistolan edustalta puolen tunnin väliajoin sekä Pirtiltä joka puoli tunti.