Val­tio­va­rain­mi­nis­te­ri Van­ha­nen HS:lle: Hal­li­tus­oh­jel­man kirjaus 30 000 uudesta työl­li­ses­tä on voi­mas­sa

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen ei HS:n haastattelussa avaa keinoja työllisyystavoitteen saavuttamiseen.
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen ei HS:n haastattelussa avaa keinoja työllisyystavoitteen saavuttamiseen.
Kuva: Arttu Laitala

Hallitusohjelman kirjaus 30 000 uuden työllisen saamisesta on voimassa, sanoo valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) Helsingin Sanomien haastattelussa.

Hallitusohjelman mukaan hallituksen on määrä päättää syyskuun puolivälin budjettiriiheen mennessä toimista, joiden arvioidaan tuovan vähintään 30 000 uutta työllistä. Helsingin Sanomien mukaan hallitus ei ole aiemmin suoraan sanonut, onko kirjaus koronaviruskriisin iskettyä yhä voimassa.

Sitä, millä keinoilla uusia työllisiä saadaan, Vanhanen ei haastattelussa avaa.

– Neuvottelutilanne on haastava. Monet asioista ovat sellaisia, joihin pitää saada työmarkkinaosapuolet mukaan ja puolueiden keskinäiset näkemykset eroavat. En aio siksi keinoja julkisuudessa arvioida. Parempi on, että vaikeat asiat valmistellaan huolella ja tullaan sitten päätösten kanssa ulos, Vanhanen sanoo.

Hallitus on jo aiemmin sopinut, että se nostaa tavoitettaan lisätä työllisten määrää vähintään 60 000 henkilöllä vuoden 2023 loppuun mennessä. Asiasta on tarkoitus päättää syksyn budjettiriihessä.

Vanhanen siirtyi eduskunnan puhemiehen paikalta valtiovarainministeriksi kesäkuun alussa, kun keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni erosi ministerin tehtävästä.