Kolumni
Tilaajille

Valoa on tun­ne­lin päässä, mutta Suo­mes­sa pol­je­taan pai­kal­laan

Suomi on selvinnyt pandemiasta hyvin, mutta siitä irti päästäminen tuntuu olevan osalle vaikeaa. Jos ulospääsyä ei nyt rakenneta aktiivisesti, niin koska sitten, kysyy päätoimittaja Sanna Keskinen.

Oulun seudulla on tällä hetkellä runsaasti ihmisiä koronakaranteenissa. Tartunnat ja altistukset ovat alkaneet levitä etenkin kouluissa, mikä oli ennalta arvattavissa deltamuunnoksen saavuttua Suomeen. Se tarttuu herkemmin kuin aiemmat virustyypit, ja koska alakoululaisilla ei ole vielä rokotteita, ei juuri mikään hidasta sen etenemistä kouluissa. Hygieniatoimilla toki saadaan hyvää aikaan, mutta loputtomiin nekään eivät riitä. Lapset ovat luontaisesti fyysisesti kosketuksissa toisiinsa, eikä heiltä voi odottaa yhtä tehokasta suojautumista kuin aikuisilta.

Opettajille koronan leviäminen kouluissa on raskas rasti. Perustyön ohella aikaa kuluu altistumisten selvittelyyn ja vanhempien informoimiseen. Etäopetus vaatii omat järjestelynsä. Kaikki tämä on ylimääräistä mutta välttämättä hoidettavaa kuormaa.