Kolumni

Val­ko­pos­ki­han­hien ai­heut­ta­mien va­hin­ko­jen tor­jun­taan ei tepsi vain yksi keino

Tasapaino ei synny pelkillä rajoituksilla, korvauksilla tai luonnonhaittojen aiheuttajien poistamisella. Niitä kaikkia tarvitaan. Lisäksi tarvitaan hyvä ja toimiva hallinto, oikeusinformatiikan lehtori Jarmo Kiuru toteaa valkoposkihanhien aiheuttamasta tilanteesta.


Luonnon ehdoilla viittaa joskus siihen, että ihminen joko pyrkii jättämään mahdollisimman pienen jäljen luontoon tai hänen tekemisiään rajoittaa luonto. Nykyään emme välttämättä itse päätä millaisen jäljen jätämme luontoon eikä luonto aseta meille samalla tavalla rajoja kuin aikaisemmin.

Ihmisen toimintaa suhteessa luontoon määrittelee yhä vahvemmin laki.

Kun vapausajattelu alkoi kehittyä, kysymys oli ihmisten keskinäisten oikeudellisten suhteiden uudelleen määrittelystä. Ihmiset saivat oikeuden elämään ja henkilökohtaiseen vapauteen. Rajoja ihmisten vapaudelle asettavat toisten ihmisten oikeudet, perustuslaillinen järjestys ja hyvät tavat.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut