"Ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan" on ollut perinteinen suomalainen lähestyminen muutostilanteisiin. Ja se on ymmärrettävää. Haluaisimme ensin nähdä valmiit käyttöohjeet ja selkeän päätepisteen, johon muutos päättyy ja ollaan valmiita. Monesti se onkin viisautta.
Tekoälyn kohdalla olemme kuitenkin tilanteessa, jossa maali liikkuu jatkuvasti ja valmista ei tule. Palvelut ja työkalut muuttuvat kuukausittain ja uusia toiminnallisuuksia julkaistaan liukuhihnalta.
Perinteisen mallin mukaan loogista olisi odottaa hötkyilemättä, että työkalut ovat riittävän valmiita sen sijaan, että juosta kehityksen perässä kuin päätön kana.
Tekoälyn kohdalla paikalleen jääminen ei ole varovaisuutta tai edes viisautta, vaan hitautta, josta maksamme myöhemmin kovan hinnan. Tekoälyn käytön oppii vain opettelemalla itse ja toisaalta konkreettiset hyödyntämiskeinot, jotka sopivat omalle työpaikalle, löytyvät usein vasta kun opettelumatkalle on lähdetty.
Onneksi positiivisiakin esimerkkejä löytyy. Julkisuudessa kerrottiin hiljattain, kuinka Konneveden kunta saavutti kokeilussaan tekoälyn avulla 85 prosentin ajansäästön yksityistiehakemusten käsittelyssä. Hanke laajenee Sitran tukemana kattamaan muitakin kuntia ja pieniä kaupunkeja.
Suomessa onkin uskallettava siirtyä pienistä kokeiluista ja hiekkalaatikkoleikeistä laajamittaiseen käyttöön. Monessa organisaatiossa tekoälyä on testattu varovasti nurkassa, mutta se ei riitä pidemmän päälle.
Muutoksessa on tekoälyn osalta poikkeuksellisen vaikeaa se, ettei mitään valmista sapluunaa ole olemassa ja tähtäämme liikkuvaan maaliin. Siksi tärkein taito on nyt kokeilun kulttuuri, mutta myös tietynlainen inhimillinen joustavuus, sekä kyky sietää epävarmuutta ja sopeutua.
Se tarkoittaa lupaa epäonnistua ja taitoa oppia nopeasti. Kyse ei ole vain teknologiasta, vaan siitä, miten me ihmiset sopeudumme ja löydämme uusia tapoja tehdä työmme fiksummin.
Työpaikoilla onkin syytä panostaa henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Olisi työnantajilta jopa vastuutonta olla tekemättä niin, sillä tulevaisuuden – ja osittain jo nykyhetken – työntekijän markkina-arvon määrittää valmius käyttää tekoälyä osana työtään.
Osaamisen kehittäminen ei kuitenkaan voi rajoittua vain tekoälytyökalujen käytön opiskeluun, vaan siihen, miten työtä tehdään jatkossa kokonaisuudessaan: mitkä ovat niitä tehtäviä, jotka kannattaa antaa tekoälyn hoidettavaksi ja mitkä niitä, joihin tekoälyä ei voi tai ei kannata sotkea ollenkaan.
Tekoälystä puhutaan usein vain tehokkuuden näkökulmasta. Parhaassa tapauksessa tekoäly voi ottaa hoitaakseen rutiinit, jotka puuduttavat mieltä.
Kun uskallamme ottaa tekoälyä käyttöön arjessa, meille jää enemmän aikaa kohtaamisille, luovuudelle ja inhimilliselle asioille, joita kone ei koskaan korvaa.
Juho Nevalainen
tekoälypalveluista vastaava johtaja, Sofigate, Helsinki