Vuoden 2017 on uumoiltu jatkavan brexitin ja Trumpin luotsaamaa poliittista turbulenssia Euroopassa. Suuren vaalivuoden pelätään horjuttavan EU:n perusteita ja kärjistävän äänestäjien äärioikeistolaista liikehdintää.
Vaaleja Ranskassa, Saksassa, Alankomaissa sekä mahdollisesti myös muualla Euroopassa dominoi populistinen ja maahanmuuttovastainen liikehdintä. Agitaattoreita yhdistää tavoite erota EU:sta, sulkea rajat ja karkottaa ”toiset” ihmiset.
Syytä toivoon kuitenkin on. Ensimmäinen syy on se, että nykyisen vaalitavan ja hallituksenmuodostamiskäytännön mukaisesti äärioikeiston nousu valtaan Ranskassa, Saksassa, Alankomaissa tai muualla Euroopassa ei todellisuudessa ole niin helppoa kuin valtamedia on antanut ymmärtää.
Merkel turvannee neljännen kauden Saksassa. Vaikka Alankomaiden rasistinen kansankiihottaja Geert Wilders kahmaisisikin maaliskuun vaaleissa merkittävän äänisaaliin, ei hän kykene todennäköisesti muodostamaan hallitusta. Ranskan Marine Le Pen päässee presidentinvaalien toiselle kierrokselle, mutta tulee loppumetreillä suurella todennäköisyydellä häviämään kenelle tahansa muista ehdokkaista.
Toinen syy varovaiseen positiivisuuteen on se, että useassa maassa perinteiset valtapuolueet ovat alkaneet houkuttelemaan äänestäjiä oikealta äärilaidalta takaisin poliittiselle keskikentälle, muun muassa kiristämällä maahanmuuttopoliittisia kantojaan. Isossa Britanniassa brexit-tuloksen jälkeen populistinen UK Independence Party on joutunut toistuvasti vastaamaan kysymyksiin siitä, onko tällä yhden asian puolueella enää syytä olla olemassa laisinkaan.
Kolmas, ja merkittävin syy on se, että eurooppalainen äärioikeistolainen liikehdintä ei ole tarjonnut vastausta siihen, mitä nykyisen Euroopan tilalle tulisi rakentaa, tai miten Eurooppalainen yhtenäisyys, monikulttuurisuus sekä suvaitsevaisuus sopisivat tähän nationalistiseen malliin. Uskonkin, että sellaisia vastauksia ei kukaan voi väittää olevan olemassa.
Eeva Heikkilä
kuntavaaliehdokas (vihr.)
Oulu