Uuden Oulun rakentamisessa on ollut valtava mahdollisuus. Olemmeko käyttäneet etsikkoaikamme oikein?
Tuskin. Ja se on kohtalonkysymys. Vaikuttaa siltä, että palvelumallia rakennetaan Oulun vanhanaikaiselle tilaaja–tuottaja-mallin pohjalle, joka on jäykkä.
On paljon pikkupomoja, byrokratiaa ja liian vähän tekeviä käsiä, jotka todella tuottavat palveluja.
Siirretään liian paljon ammattitaitoista, osaavaa henkilöstöä hallintotehtäviin ja samalla ostetaan palveluja yksityisiltä, usein kansainvälisiltä firmoilta.
Koko palvelujen tuottamisen suurin virhe on siinä, että organisaatio laskettiin Oulun alustalle ja siihen sijoitettiin henkilöstö ajattelematta kokonaisuutta.
Sen sijaan olisi pitänyt unhoittaa entiset mallit ja miettiä, kuinka vanhus-, päivähoito-, sosiaali-, terveys- ja sivistyspalvelut tuotetaan laadukkaasti ja tehokkaasti.
Samalla olisi pitänyt päästä hallintokuntakohtaisesta sektoriajattelusta ja tarkastella ihmistä kokonaisuutena. Miten me yhdessä ja moniammatillisesti tuotamme palveluita?
Leimaa-antavaa rakenteilla olevalle palvelujärjestelmälle on myös kasvottomuus.
Tästä on oiva esimerkki terveyspalvelujen siirto Jäälistä. Kun tätä valtuuston päätöksen vastaista tekoa on perätty, ei ole löytynyt vastuullista toimijaa asiassa.
Uutta organisaatioita luomaan olisi tarvittu myös pääosin uusi luottamushenkilöstö ja virkamiehistö. Näin ei tapahtunut, vaan vanhat jäivät suojelemaan entistä organisaatiota. Kukapa myöntää tehneensä virheen aiemmassa palvelumallin valinnassa?
Toisaalta on ymmärrettävää näinkin valtavassa prosessissa turvautuminen entiseen. Kuitenkin juuri nyt olisi tarvittu rohkeutta ja tulos olisi voinut olla aivan toisenlainen niin henkilöstön kuin palveluja tarvitsevan kuntalaisen kannalta.
Toinen asia, jossa pitäisi tehdä kauaskantoisia päätöksiä, on satsaus ehkäisevään työhön. Samalla kun höylätään ja säästetään tai investoidaan ”kallioparkkeihin”, punakynä pyyhkii liikuntapaikkoja yli.
Resursointi liikuntapaikkoihin, liikunta- ja nuorisojärjestöille tai koulussa pienempiin oppilasryhmiin olisi sijoitus tulevaisuuteen.
Mietitäänpä, mitä yksi syrjäytynyt tai lastensuojelun piiriin joutunut nuori maksaa yhteiskunnalle?
Ja millainen tragedia se on yksilölle? Ohjattu toiminta, kaveruussuhteet ja terve liikunta voi pelastaa monta ja antaa muutenkin elämälle uutta sisältöä.
Lauri Valkama
hyvinvointilautakunnan
puheenjohtaja
kuntavaaliehdokas (vas.)
Kiiminki