Talousmetsien hoito Suomessa on lähes poikkeuksetta viljelymetsätaloutta: alaharvennuksin tasataan metsien rakenne keinotekoisen vähälajiseksi ja tasakokoiseksi puupelloiksi. Metsä avohakataan, metsämaahan suoritetaan voimakas muokkaus ja metsä uudistetaan viljellen.
Viljelymetsätalous aiheuttaa huomattavia ekologisia ja maisemallisia vaurioita eikä ole taloudellisesti kilpailukykyinen metsänkasvatustapa. Lähes kaikki uudistushakkuut ovat avohakkuita vaikka valtaosa suomalaisista vastustaa niitä. Tämäkö on taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää?
Pakollinen metsänhoitomaksu rajoittaa metsänomistajan yhdistymisen vapautta. Metsänhoitomaksusta tuleekin luopua kumoamalla Laki metsänhoitoyhdistyksistä. Tällöin myös metsänhoitoyhdistykset vapautuisivat lain velvoitteista ja voisivat keskittyä tärkeimpään: metsänomistajien edunvalvontaan.
Nykyinen metsälaki suosii viljelymetsätaloutta luontaisen uudistamisen ja jatkuvan kasvatuksen kustannuksella. Laki tulee uudistaa siten, että kaikki metsänkäyttömuodot ovat tasavertaisessa asemassa. Luontainen uudistaminen tulee sallia kaikilla alueilla ja metsänviljelyä ei saa asettaa etusijalle uudistamisvaihtoehdoissa.
Kestävän metsätalouden rahoitustuen, eritoten nuoren metsän hoidon, ehdot ovat sellaisia, että jatkuvan kasvatuksen harjoittajan on käytännössä mahdoton tukia saada. Näin Kemera-tuet vääristävät kilpailua. Kemera-tuki on jatkossa myönnettävä myös sellaisille metsille, jossa aiotaan siirtyä jatkuvaan kasvatukseen. Koska taloudellisesti kannattava metsätalous on mahdollista myös ilman tukia, voidaan Kemera-tuesta siirtymäajan kuluessa luopua.
Metsiensuojelussa on välttämätöntä päästä myös Etelä-Suomessa suotuisan suojelun edellyttämään 10 prosenttiin metsäpinta-alasta. Tämän mahdollistamiseksi Metso-ohjelman rahoitusta on lisättävä. Metsähallituksen maista osa on joko suojeltava tai käytettävä suojeluohjelmien vaihtomaina.
Sakari Hankonen kansanedustajaehdokas (vihr.) Piippola