Me 1940–1950-luvuilla syntyneet muistamme varmaan ajat, jolloin opettajat hokivat, että räkänokastakin mies tulee, muttei turhan naurajasta.
Ilo oli siis kiellettyä? Miksei saanut iloita? Se oli opettajan mielestä kiellettyä ja jonkinasteista syntiä. Meillä oli hauskaa joidenkin kouluystävien kanssa, mutta se oli liikaa opettajille. Silloin opettajat saivat rangaista liiallisesta ilonpidosta. Piti tyytyä heidän kurinpitoonsa.
Nyt puhutaan oppilaiden kiusaamisesta, mutta silloin opettajat kiusasivat oppilaita.
Muistan omilta kouluvuosiltani päiviä, jolloin opettajani suorastaan nöyryytti minua ja muitakin luokkatovereitani. Hän alisti nimittelyin ja laittoi tekemään asioita, joita he eivät tekisi lapsilleen tänä päivänä.
Me tuon ikäluokan ihmiset kannamme tuota traumaa koko elämämme loppuun saakka. Mitä ajattelevat tuon ajan opettajat, sitä kysyn nyt.
Olen itse ammatillinen erityisopettaja, joskin eläkkeellä. Olen ollut tilanteissa, jolloin puukko on ollut kurkullani. Silloinkin olen selvinnyt tilanteesta ja ajattelen, että porkkana on ollut parempi kuin keppi. Nyt puhutaan koulukiusaamisesta ja uskon siihen, että puhumalla asiat hoituu, pitää vain olla oikeat jutteluohjeet. Parempaa tulevaisuutta toivoen.
Teuvo Blomster
Oulu