Vuonna 2024 edesmennyt tunnettu folklaulaja Pete Seeger sanoi kerran, että jos historia toistaa itseään, niin siitä tulee farssi. Donald Trump on esimerkki farssista sanan varsinaisessa merkityksessä.
Historia ei koskaan toista itseään samanlaisena. Aika on nyt toinen ja monia asia on muuttunut toisen maailmansodan loppumisen jälkeen. Populistisia liikkeitä on aina silloin tällöin perustettu, mutta ne ovat kuitenkin jääneet lyhytikäisiksi.
Demokratia on siis kestänyt pitkällä aikavälillä ja USA:ssakin jo yli 200 vuotta. Ei siis liene mitään epäilystä, etteikö se kestäisi jatkossakin. USA on selvinnyt pahemmistakin kriiseistä. Trump voi nyt isännöidä Maga-liikkeineen, mutta siitä tuskin tulee pysyvää ilmiötä.
Huolestuttavampaa sen sijaan on, jos suurpääoman edustajat alkavat rahoittaa populistia ääriliikkeitä, kuten Elon Musk laitaoikeistolaisia puolueita. Pahinta on, että suurkapitalistit vielä itse luovat toiminnallaan pohjaa ääriliikkeille tuloerojen kasvattamisella.
Uudet vaalit ovat kuitenkin neljän vuoden päästä ja kansa voi taas päättää politiikan suunnasta. Mutta näin toimii demokratia. Joe Biden sanoi, että demokratiassa ei aina voi voittaa, mutta toisaalta tämä tarkoittaa myös sitä, että aina ei voi hävitä. Tämä erottaa demokratian diktatuurista.
Hyvin todennäköistä on, että seuraavien vaalien jälkeen koko Maga-liike on enää pelkkä ikävä muisto, mutta loppu voi tulla aikaisemminkin. Töppäileviä presidenttejä on ennenkin savustettu virasta. Muistellaanpa vaikka Nixonin Watergate-skandaalia.
Trumpin suosio on jo laskenut rajusti, vaikka hänen toinen kautensa on kestänyt vasta muutaman kuukauden. Tällä menolla pudotus voi olla nopea.
Tästä tulee mieleen Elia Kazanin elokuva Kasvot väkijoukossa, missä Andy Griffith (aikanaan Matlockina tunnettu näyttelijä) näyttelee junakulkuria, joka on päätynyt arkansasilaisen Tomahawk-nimisen pikkukaupungin juoppoputkaan tapeltuaan baarissa edellisenä iltana.
Aamulla paikallisen radioaseman toimittaja tulee haastattelemaan ohjelmaansa putkaan säilöön otettuja ihmisiä. Kitaraa soittava Lonesome Rhodesiksi esittäytyvä Griffith herättää toimittajan mielenkiinnon ja hän pestaa tämän ohjelmaansa.
Ohjelma saa heti suurta suosiota paikallistasolla ja vähitellen isommat radioasemat alkavat kiinnostua Rhodesista, joka lopulta saavuttaa valtakunnallista kuuluisuutta ja ylenee jopa yhteiskunnan korkeimmille poliittisille portaille päätyen lopulta presidentin neuvonantajaksi.
Kun Rhodesin "oikaet karvat" paljastuvat, on romahdus nopea.
Elokuva on opettava. 1950-luvulla ei ollut somea, mutta se osoittaa, miten vaarallinen valta medialla voi olla. Se voi nostaa vaikka minkälaisen kahelin yhteiskunnan huipulle, mutta toisaalta se voi pudottaa tämän yhtä nopeasti kuin oli nostanutkin.
Maga-liike olisi tuskin saanut kannattajia ilman sosiaalista mediaa, joten se on osoitus siitä, että some on vaarallisempi kuin perinteiset viestintävälineet.
Mutta mehän elämme demokratiassa, jossa media on avoin kaikille mielipiteille. Myös sosiaalinen media.
Juha Varjo
Oulu