Ukraina kertoo kahden ihmisen kuol­leen Venäjän yöl­li­ses­sä iskussa

Ukrainan presidentti Zelenskyin lauantaiset kommentit viittaavat siihen, että sunnuntaiksi kaavailtuja rauhanneuvotteluja on lykätty.

Kiova
Venäjä iski Dnipron kaupunkiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kuva on tammikuun 7. päivältä, jolloin Venäjä teki drooni-iskun kaupunkiin.
Venäjä iski Dnipron kaupunkiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kuva on tammikuun 7. päivältä, jolloin Venäjä teki drooni-iskun kaupunkiin.
Kuva: MYKOLA SYNELNYKOV / AFP / Lehtikuva/arkisto

Ukrainassa kaksi ihmistä on kuollut Venäjän yöllisessä iskussa, kertovat ukrainalaisviranomaiset.

Alueellisen sotilashallinnon johtajan mukaan isku tehtiin droonilla Dniproon ja siinä kuolivat mies ja nainen.

Aiemmin tällä viikolla Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi, että Venäjä olisi suostunut viikon taukoon iskujen tekemisessä. Venäjän mukaan Trump taas olisi pyytänyt taukoa ainoastaan pääkaupunki Kiovaan kohdistuneisiin iskuihin ja vain sunnuntaihin asti.

Puheista huolimatta Venäjän iskut Ukrainaan ovat kuitenkin jatkuneet viikonloppuna. Lauantaina iskuissa kuoli Ukrainan viranomaisten mukaan ainakin viisi ihmistä ja haavoittui lähes parikymmentä.

Rauhanneuvottelut jatkuivat lauantaina

Myös rauhanneuvottelut jatkuivat lauantaina Yhdysvalloissa Venäjän ja Yhdysvaltain edustajien keskusteluilla. Yhdysvaltain erityislähettilään Steve Witkoffin mukaan neuvottelut olivat rakentavat.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi lauantai-iltana, että Ukrainan neuvottelijat odottavat neuvottelujen jatkuvan alkavalla viikolla.

Zelenskyin puheet viittaavat siihen, että sunnuntaille kaavailtuja Ukrainan, Yhdysvaltain ja Venäjän välisiä neuvotteluita olisi lykätty eteenpäin. Aiemmin kerrottiin, että maiden olisi määrä jatkaa kolmikantaisia rauhanneuvotteluita sunnuntaina Arabiemiraateissa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä