Kulkuri
Ukri Suvilehto tuli tunnetuksi teini-ikäisenä Youtubessa julkaisemistaan rumpuvideoista ja vuosien varrella tie on johdattanut norjalaisen black metal -suuruuden Abbathin rumpaliksi.
Kaksi vuotta ja kaksi kuukautta. Niin pitkään oli ennättänyt kulumaan aikaa edellisestä keikasta, kun Abbath-yhtye nousi lavalle toukokuun alussa Karmøyageddon-festivaaleilla Norjassa.
Bändin rumpali Ukri Suvilehto oli saapunut Norjaan viikkoa ennen h-hetkeä harjoitellakseen, jotta bändi ja yhtyeen show olisivat valmiina tulevaa kesää varten. Suvilehto oli matkannut vuonoille miltei suoraan maapallon toiselta puolelta, kuukausien mittaiselta Etelä-Amerikan matkalta.
– Lensin Bolivian La Pazista Kolumbian, Yhdysvaltojen ja Norjan kautta Suomeen. Olin Helsingissä viikonlopun moikkailemassa ystäviä ja lähdin Tyrnävälle treenaamaan neljäksi päiväksi pitkän tauon jälkeen, Suvilehto kertoo.
Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä
Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €
Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa
Näköislehdet ja arkisto
Galleriat, videot ja live-lähetykset
Podcastit
Päivittäiset uutiset sähköpostiisi
Pelit ja koulutukset
Tilaajaedut