Kalevassa on viime aikoina käyty kiivasta keskustelua nuorisotyöttömyydestä. Emme voi torjua työsuhdeturvan ja palkansaaja-oikeuksien alasajon vaikutuksia vain laastareilla.
On tunnistettava työttömyyden taustasyyt ja asetettava syylliset vastuuseen. Palkkatuki- ja muut työllistämiskikkailut, pakot ja näennäistoimet ovat oireita EU-vetoisesta suuryrityspolitiikasta, joka synnyttää työttömyyttä tietoisena keinona luoda joustava, vaihtoehdoton työvoimareservi.
Mallioppilas Suomi onkin innolla ulkoistanut väkeä "tuottavuusohjelmallaan". Suuryhtiöt hamuavat nöyrää halpatyövoimaa, jonka synnyttämiseen heikko työsuhdeturva ja työttömyys luovatkin oivan maaperän.
Kapitalismi on aina pyrkinyt valjastamaan heikot työsuojelulait voittojensa selkärangaksi. Siksi yritykset nytkin viis veisaavat yhteiskunnallisesta vastuustaan työllistää ja investoida, vaan kilpailuttavat työntekijät, ulkoistaen toimintansa heikoimman lainsäädännön oloihin.
Silti vedotaan kansalaisten omavastuun lisäämiseen, ei näiden yritysten toimiin etsiä kilpailuetua heikkojen ympäristö- ja työntekijälakien maista.
Patologinen talouskasvu- ja tuottavuusvimma tuhoaa loputkin maapallomme resursseista, ja pörssikeinottelu ihmisten perustarpeilla luo maaperää ääriryhmien nousulle, vihapuheille, syntipukki-ilmiöille -- 1930-luvun paluulle.
Tämä karavaanikapitalismi on eettisesti kestämätöntä, eikä kasvata yhteistä kakkuamme, kuten tuloerojen kuilu osoittaa. Bochum investoi Nokiaan, mutta ahneus sai sen siirtymään vielä edullisempien ehtojen maahan.
Työntekijät kuitenkin saivat korvausta. Entä Suomessa? Koko työn luonne tulee uudelleenarvioida ja sen tulee olla toimeentulon edellytys, ei elämän päätarkoitus.